Handiham-bulletiini 04/2003

Bulletiinit:   2002   2003   2004   2005   2006   2007   2008     uusin
Tämä bulletiini tekstitiedostona

Handiham-bulletiini 04/03 12.4.2003

SISÄLTÖ

Talvipäivien Handiham-tapaamisen kuulumisia
Lainamoppe vapaana
Vammaistoimikuntaan etsitään uutta jäsentä
Handiham-kilpailu
Materiaalia handiham-bulletiiniin
Seuraava handiham-bulletiini

Talvipäivien Handiham-tapaamisen kuulumisia

Hämeenlinnan Talvipäivien ohjelmassa oli myös handiham-tapaaminen
lauantaina 22.3. Lisäksi päiviltä oli äänessä vammaisten vuoden
juhla-asema OH3T.

Tomi Piela, OH2JRO, piti handiham-tapaamisessa mielenkiintoisen
esitelmän viestinnästä. Hän kertoi, että vammaisilla on ollut aikojen
kuluessa merkittävä asema viestittäjinä ja radioamatööritoiminta
jatkaa tätä perinnettä. Aiemmin rummutettiin tai lähetettiin
savumerkkejä. Kanarian saarilla vihellettiin, kun ihmisten oli vaikea
liikkua vuoristoisella alueella.

Vietityksen lisäksi Tomi puhui muistakin asioista. Hän toivoo muun
muassa, että mahdollisimman moni kerho valitsisi vammaisohjaajan.

Handiham-tapaamisessa puhuttiin myös käsikoneista. Olisi mukavaa jos
markkinoille tulisi yksinkertaisempia ja helppokäyttöisempiä
käsiradioita. Nyt koneet ovat täynnä kaikenlaisia toimintoja, joita ei
edes tarvitse. Lisäksi näppäimet ovat varsinkin näkövammaisille pieniä
ja vaikeita käyttää.

Handiham-tapaamisessa käytiin myös läpi radioamatööri- ja
handiham-toiminnasta kertova power point-esitys. Jouko Rissanen,
OH2HUO, on tehnyt esityksen pohjan ja sommitellut kuvat sekä tekstit.

Esityksessä kerrotaan mitä radioamatööri- ja handiham-toiminta on,
miten pääsee mukaan, millaisia harrastuksen osa-alueita on olemassa ja
millaisia tutkinnot ovat. Power point-esitys on valmistuttuaan
tarkoitus jakaa kaikille kerhoille. Ne voivat halutessaan lisätä
esitykseen omaa paikallista infoaan. Power point-esitystä aiotaan myös
syksyllä käyttää Tampereen Apuvälinemessujen handiham-osastolla.

Lainamoppe vapaana

Reima, OH2BQP on laittanut vammaistenrahaston lainamoppeihin aliääniä.
SRAL:n toimistossa on vapaana yksi 70 senttimetrin RD-58-moppe, jossa
on aliääni. Jos olet kiinnostunut lainaamaan mopen, ota yhteyttä
SRAL:n toimistoon Annikaan, OH2HSJ, p. (09) 562 5988 tai sähköposti:
oh2hsj ät sral.fi.

Vammaistoimikuntaan etsitään uutta jäsentä

Ari Talja, OH3JE joutui eroamaan vammaistoimikunnasta työkiireiden
vuoksi. Toimikunnan jäljellä olevat jäsenet ovat puheenjohtaja Jouko
Rissanen, OH2HUO, Juho Kojima, OH2HAS; Reijo Lindevall, OH3WK; Kari
Kärkkäinen, OH3HDR; Tomi Piela, OH2JRO; Antti Räisänen, OH2HGS ja
Annika Wahlström, OH2HSJ. Toimikunnassa on siis nyt paikka avoinna.
Olisitko juuri sinä kiinnostunut tulemaan mukaan? Jos olet
kiinnostunut, laita viestiä osoitteeseen vammaistoimikunta ät sral.fi
tai ilmoita itsestäsi SRAL:n toimistoon.

Handiham-kilpailu

Kahden metrin NAC VHF-kilpailuun on vuoden alussa lisätty
handiham-sarja. Kilpailu käydään NAC VHF-kilpailun eli entisen
VHF-testin säännöillä, ainoastaan lokin "kilpailusarja"-kohtaan
merkitään handiham-sarja. NAC VHF kilpaillaan jokaisen kuukauden
ensimmäisenä tiistaina klo 20.00-24.00 Suomen aikaa. Tervetuloa
mukaan.

Materiaalia handiham-bulletiiniin

Handiham-bulletiiniin tarkoitettuja tiedotteita voi lähettää
sähköpostiosoitteeseen: oh2hsj ät sral.fi. Materiaalia voi lähettää
myös postitse SRAL:n toimistoon. Tiedotteiden pitäisi olla perillä
viimeistään handiham-bulletiinia edeltävänä torstaina.

Seuraava handiham-bulletiini

Seuraava handiham-bulletiini lähetetään lauantaina 10.5. klo. 14.30
Suomen aikaa taajuudella 3685 kHz.

Tämän kertainen bulletiini on luettavissa SRAL:n kotisivuilta
alkuviikosta.

Takaisin