Liiton kevätkokouksessa 2017 palkitut

Palkitut ja palkinnot.
Kevätkokouksessa paikalla olleet palkintojen saajat: Juhani Lehtosaari, OH2MD (vas.); Vilho Manninen, OH6QR; Juhani Tapaninen, OH8MXL ja Niko Vanhatalo, OH5CZ. Kuva: OH2MNI.

Suomen Radioamatööriliiton kevätkokous pidettiin Kouvolassa 22.4.2017.
Kokouksessa palkittiin seuraavat henkilöt:
 
Lindellin palkinto
Vilho Manninen, OH6QR
Palkinto myönnetään tekniikan edistämisestä.
Ville on tekniikan mies viimeisen päälle. Erityisesti viime vuosina apua ovat saaneet perinneradioharrastajat. Moni Bertta, Raili, Kyynel on saanut uuden ”elämän” Villen käsittelyssä. Hän on valmistanut virtalähteitä ja lisälaitteita ko. laitteisiin. Keneltäkään hän ei ole apuaan torjunut. Villestä voi sanoa, että hän on radioamatööri sanan parhaassa merkityksessä.
 
Arvo Laron palkinto
Juhani Tapaninen, OH8MXL
Palkinto myönnetään kerhotoiminnassa kunnostautuneelle.
Juhani Tapaninen, OH8MXL, on ollut Oulun Teekkarien Radiokerhon, OH8TA, aktiivinen toimija jo kolmella vuosikymmenellä. Juhani on aina edesauttanut kerhon radioaseman kehittämistä ja on viimeaikoina ansiokkaasti aktivoinut kerhoasemaa HF-digimodeilla. Tällä hetkellä, kuten useana vuotena aiemminkin, Juhani toimii OH8TA:n QSL-managerina. Juhani on ollut myös ratkaisevassa roolissa kerhon ollessa järjestämässä SRAL:n kesäleirejä.
 
Liiton hopeinen ansiomerkki
Timo Järvi, OH3TA / OH3LMG
Juhani Lehtosaari, OH2MD
Liiton hopeinen ansiomerkki myönnetään pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta liiton tehtävissä.
Monivuotisten hallituksen jäsenten, Juhanin ja Timon, ansioihin kuuluvat tietoverkossa toimivan pätevyystutkintojärjestelmän puitteiden määrittely, ohjeistuksen uusiminen ja erityisesti kysymyspankkien kaikkien kysymyksien läpikäyminen ja saattaminen ajan tasalle. Kyseessä oli useamman vuoden tiivistahtinen, vapaaehtoinen työrupeama. Kysymyspankissa on yli 5000 kysymystä. ARX-pätevyystutkintojärjestelmä oli tiikerin loikka uudelle vuosituhannelle auttamattomasti vanhentuneen MS-Dos-perusteisen tutkinto-ohjelman tilalle.
 
Kilpailutoiminnan erikoispalkinto
Pertti Hohtio, OH2AXH
Palkinto myönnetään menestyvälle kilpailijalle tai kilpailutoimintaa edistäneelle.
Pertti on jo 70-luvun alusta alkaen ottanut osaa UHF- ja SHF-kilpailuihin pääsääntöisesti itse valmistamillaan laitteilla. Hän myös ensimmäisenä mannermaalaisena voitti ahvenanmaalaiset tiistaitestissä. Hän on edelleen kärkipäässä 23 cm:n ja 2,3 GHz + Up -testeissä.
 
Vuoden titari
Niko Vanhatalo, OH5CZ
Palkinto myönnetään aktiiviselle sähköttäjälle tai sähkötysharrastusta edistäneelle.
Niko palkittiin nuorena radioamatöörinä, joka on erittäin hyvä kontestioperaattori.
 
Vuoden perusluokkalainen
Reetta Mansikkaviita, OH1EBO
Palkinto myönnetään esimerkilliselle perusluokkalaiselle.
Reetta on osallistunut aktiivisesti sekä radioamatöörien, että radiopartiolaisten tapahtumien järjestämiseen. Hän oli jo mukana Evon leirillä 2013. Hän on osallistunut myös kansainväliseen Youngers on the Air (YOTA) -leiriin Suomen tiimissä. Reetta tunnetaan erittäin iloisena ja avuliaana henkilönä, joka toiminnallaan edistää radioamatööriharrastusta ja tekee aktiivisesti työtä radioamatööritoiminnan hyväksi.
 
Perinneradiotoiminnan kunniamaininta
Kari Ruokonen, OH2NAS
Kari on suorittanut merkittävän työn entisöidessään käyttökuntoon useita Viestimuseon varastosta Museo Militarian radioamatööriaseman OI3SVM:n käyttöön siirrettyjä perinneradiolaitteita. Hänen asiantuntemuksensa ja monipuolinen kielitaitonsa on ollut merkittäväksi avuksi selvitettäessä koti- ja ulkomaisten perinneradiolaitteiden käyttöohjeita ja rakennetta.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media