Ilmari Jäämaa, OH2NC – Nuoren Voiman Liiton keskeinen vaikuttaja

Ilmari Jäämaa, NVC, 2NC, OH2NC (1888-1934).

Maisteri Kaarlo Aatto Ilmari Jäämaan (1888-1934) ansiot Suomen nuorison kulttuuri- ja harrastealojen kehittäjänä, edistäjänä ja yhdistäjänä ovat merkittävät. Hän oli Nuoren Voiman Liiton ylijohtaja vuodesta 1921 kuolemaansa saakka. Ilmari Jäämaa oli v. 1908 perustetun Nuori Voima -lehden päätoimittaja v:sta 1914. Jäämaa tuli v. 1917 Werner Söderström Oy:n palvelukseen silloiseen kustannusyhtiön pääkonttoriin Porvooseen ja ryhtyi samalla ponnekkaasti kehittämään ”Nuori Voima”-lehteä. Lisäksi hän toimi Porvoossa ollessaan ”Partio”-lehden päätoimittajana. Ainakin vanhempi polvi muistaa hänen monet virikkeelliset nuorisokirjansa, kuten ”Taikurin kirja”, ”Taikakirja”, ”Onnen arkku” ja ehkä kaikkein tunnetuimpana ”Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja”. Vuodesta 1928 lähtien maisteri Ilmari Jäämaa hoiti WSOY:n kirjallisen johtajan tehtäviä ja työskenteli viimeiset neljä vuotta Helsingissä, kun yhtiön pääkonttori muutti Porvoosta maan pääkaupunkiin.

Porvoolaisen radiotoiminnan historiassa Ilmari Jäämaa ansaitsee oman lukunsa. Hän asui ja vaikutti Porvoossa yli kaksitoista vuotta ja kokosi ympärilleen pienen mutta aktiivisen joukon radioharrastajia, jotka olivat innokkaasti perustamassa Porvoon ensimmäistä radiokerhoa vuonna 1921.

Ilmari Jäämaa kuului siihen radion uranuurtajien joukkoon, joka teki yksityisiä salaisia kipinälennätinkokeiluja jo venäläisvallan aikana 1910-luvulla. Muita keskeisiä hahmoja olivat mm. Leo Lindell, Arvi Hauvonen, Erkki Heino, Vilho Lind, Erkki Kairenius ym. Nuoren Voiman Liiton johtajana Ilmari Jäämaa oli v. 1921 perustamassa NVL-Radiomiesryhmää, josta sitten myöhemmin kasvoi Suomen Radioamatööriliitto ry.

Vanhoista asiakirjoista ja jäsenluetteloista käy ilmi, että Porvoossa oli 1920-luvulla vain kourallinen radioharrastajia. Aktiivisin työskentelijä heistä on ollut Ilmari Jäämaa, jonka saavutuksiin ja yhteyskokeiluihin viitataan melko usein radion varhaishistoriassa.

Ensimmäiset radioamatööriluvat ja kutsumerkit myönnettiin NVL:n radioharrastuspiirin harrastetyönäytteiden perusteella. Silloisen tavan mukaan luetteloissa mainittiin myös radioharrastajan porvarillinen ammatti. Henkilökohtaisen kutsumerkin edessä ei vielä silloin ollut prefiksiä eli maatunnusta. Porvoolaisia radioharrastajia 1920-luvulla:
Maisteri Ilmari Jäämaa, 2NVC, 2NC, Laivurinkatu 15.
Kelloseppä Karl Holopainen, 2NVY, 2NO. Ala-Myllymäki 14.
Maisteri Veikko Huuskonen, 2NAU, Piispankatu 18.
Tekn.yo C. Gustaf Pfaler, 2NBH, Säästöpankin talo (osoite myös H:gissä).

Porvoon ensimmäisen radiokerhon perustamispäivä on täsmällisesti ilmoitettu. Maaliskuun 31. päivänä 1921 perustettiin Porvooseen NVL:n teknillinen kerho nimeltä ”Nuoren Voiman Liiton Porvoon Teknikot”. Kerhon puheenjohtajaksi valittiin maist. Ilmari Jäämaa ja sihteeriksi maist. Niilo Kallio.” (Nuori Voima -lehti n:o 9, 1.5.1921).

Suomen Radioamatööriliiton 25-vuotisjuhlanumerossa, RADIO-OH huhtikuu 1946, K.S.Sainio, OH2NM on kirjoituksessaan ”Suomen Radioamatööriliiton historiaa” maininnut NVL:n Radioyhdistyksen aikaisista kerhoista: ”Vanhimmat kerhot olivat Porvoon Radiokerho, Viipurin Radistit, Hangon Radiokerho ja Helsingin Radiokerho, kaikki vuodelta 1922.” – Porvoon Radiokerhon perinteitä jatkaa v. 1993 perustettu Porvoon RadioHarrastajat ry, jonka puheenjohtaja on Tapio Soinsaari, OH2HXT.

Reino Janhunen, OH2HK

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media