Yrjö Juhari, OH1NF, OH2SZ, OH3SZ

Yrjö Juhari, OH2SZ. Kuva: SRAL arkisto.

Yrjö Juharia (5.3.1906-11.1.1998) voisi luonnehtia vakaaksi ja pitkäaikaiseksi hallintovirkamieheksi Posti- ja lennätinhallituksen radio-osastossa. Hän oli radiomiehenä paljon muutakin ja hänen uralleen on mahtunut monia merkittäviä tehtäviä. Tampere oli hänen kotikaupunkinsa, jonne hän siirtyi myöhemmin takaisin eläkepäiviään viettämään.

Juhari toimi jo 1920-luvun puolella radioamatöörinä. Hänen ensimmäinen kutsunsa oli OH1NF, ja hän tuli SRAL:n jäseneksi 11.1.1934. Työuransa hän aloitti Turussa sanomalehtimiehenä, josta sitten seurasi jatkoa Radioamatööri-lehden ensimmäisenä päätoimittajana vuosina 1950-1954.

Sotavuodet kuluivat maanpuolustuksessa. Jatkosodassa Juhari palveli Hallamaan radiotiedustelussa ja osasto Marttinan kaukopartiotoiminnassa.

Tekniikka otti sitten miehen omakseen. Insinööriksi Juhari opiskeli Tampereen teknillisessä opistossa. Pitkäaikaiseksi työpaikaksi muodostui Posti- ja lennätinhallituksen radio-osasto, jossa hän hoiti radiolupa- ja taajuusasioita eläkkeelle siirtymiseensä asti v. 1969.

Juhari oli aitiopaikalla mm. radioamatöörien lupaehtojen osalta, ja hän oli varmasti eräs harrasteemme tukipylväs hallinnossa. Hän osallistui myös merkittävästi SRAL:n toimintaan ollen 12 vuotta hallituksen jäsenenä v. 1941-1966, hallituksen sihteeri v. 1954-1955 ja varapuheenjohtaja v. 1959-1964. Ansioistaan Juhari on palkittu SRAL:n Jäämaan palkinnolla v. 1952, Liiton kunniamerkin hän sai v. 1955 ja hänet kutsuttiin Liiton kunniajäseneksi v. 1966.

Yrjö Juharin muistosanoissa (Radioamatööri-lehti) Reino Janhunen, OH2HK on lausunut: ”OT Yrjö Juhari kuului siihen yhä harvenevaan radioamatöörisukupolveen, jonka radiokipinä syttyi jo 1920-luvulla ja joka tinkimättä uhrasi parhaat miehuusvuotensa isänmaan vapauden ja itsenäisyyden puolesta.”

Allekirjoittanut tuli kohtaamaan Juharin ensimmäisen kerran Helsingin Lauttasaaressa. Vaikka olin jo radioamatööri, en tietänyt edes tulevan oppi-isäni samasta harrastuksesta. Posti- ja lennätinhallituksen (PLH) radio-osasto oli kansainvälisten radiosähköttäjäkurssien järjestäjä, ja sen toimistoinsinöörit osallistuivat koulutukseen. Juhari opetti kursseilla laboraatioita eli hän piti radiotekniikan käytännön harjoituksia. Niitä pidettiin vanhaan, akateemiseen tyyliin. Oppilaat pääsivät varsin rajoitetusti harjoittelemaan tehtävissä. Silloisten kurssien tilat, yksi ainoa luokkahuone, materiaalimäärä ja aika ei juuri muuta mahdollistanut.

Ei tullut selvitetyksi silloin eikä myöhemminkään, kuinka pitkään ins. Juhari oli laboraatioita kursseilla vetänyt. Ilmeisesti pitkään, sillä rutiinia tuntui olevan. Radiolaboratorion läheisyys oli tietysti verraton etu käytännön järjestelyille. On kuitenkin turha kuvitella, että silmiemme eteen olisi tuotu sen aikaista huipputekniikkaa, jota varmasti seinän takaa löytyi.

Juharin tapa opettaa oli erityisen rauhallinen. Hän toimi aina kohteliaasti, ei koskaan ”mollannut” oppilasta ja osasi tarvittaessa kääntää asiat huumorin puolelle. Vaikutti siltä, ettei tuo mies ikinä hermostu sen enempää laitteiden oikuttelun tai oppilaiden kovapäisyyden vuoksi.

Lähempi yhteys oppilaaseen syntyi laboraatioiden selostuksen kautta, joiden tarkastamisessa opettajalla oli runsaasti työtä. Kyllä ne työllistivät oppilastakin, jos selostuksen halusi kunnolla tehdä. Niiden yksilöllinen palaute oli tärkeä, eikä Juhari siinäkään turhaan kiirehtinyt. Tekniikan opetuksen järjestelyissä oli erikoista se, että teoriaa opetti ins. Jaakko Wiik, mutta pieniä osia siitä (mm. akut ja virtalähteet) kävi opettamassa radio-osaston johtaja Erkki Heino, joka toimi myös kurssien johtajana.

Niihin aikoihin Yrjö Juhari (OH2SZ) oli kaikella todennäköisyydellä jättänyt aktiivi radioamatööritoiminnan taakseen. Siihen oli sisältynyt mm. SRAL:n pitkäaikainen hallituksen jäsenyys ja Radio-OH-lehdestä irtaantuneen Radioamatööri-lehden ensimmäisen päätoimittajan tehtävät. Monien sen ajan radioamatöörilupien allekirjoituksessa löytyi Juharin nimi. Kyllä hän varmaan tiesi, ketkä meistä olivat radioamatöörejä. Mitään erikoisetuja ei radioamatööreille kuitenkaan suotu, sen voin sanoa. Kurssin tulokset puolestaan todistivat oikeaksi väitteen, että radioamatöörit – meitä oli siellä hyvänlainen joukko – pärjää harrastetta sivuavissa asioissa paremmin kuin hyvin. Jos kokeista tuli vain yhdeksäinen, se oli epäonnistumisen ja surun päivä.

Kurssin oppilaisiin Juhari suhtautui siten kuin niihin aikoihin yleensäkin suhtauduttiin, eli ”virallisesti”. Mitään kevyitä välihuomautuksia ei sallittu. Työasioissa Juhari noudatti samaa asialinjaa ja oli tiettävästi tarkka toimissaan kuten meidän opetuksessammekin. Kun siirryin myöhemmin PLH:n palvelukseen kadun toiselle puolelle, en häntä tavannut – työtehtävämme olivat erilaiset. Juharin eläkevuodet alkoivat myös niihin aikoihin.

Aloittelevan nuoren radiomiehen harrasteen selkeäksi kohokohdaksi muodostui Juharin tapaaminen noin vuosi kurssin jälkeen. Kuuntelin merellä usein 1,8 MHz:n taajuusaluetta, jonka radioamatöörikäyttöä oli merkittävästi rajoitettu. Ammattiliikenteessä käytimme taajuusaluetta AM-puheliikenteessä. Radio-ohjesääntö pyrki rajoittamaan 1,8 MHz:n alueen mahdollisia häiriöitä mm. radioamatööriliikenteen alueellisilla rajoituksilla ja reippailla tehonrajoituksilla.

Niihin aikoihin kävin usein Englannissa, jossa 1,8 MHz:n radioamatööriaktiviteetti oli merkittävää. Jouduin entistä enemmän kyseisen bandin lumoihin. Kun G4-hamssituttuni poikkesi pienentämässä olutvarastojani, hän heikkona hetkenään lupasi 1,8 MHz:n ylimääräisen lähettimensä minulle. Maksoin vanhalle konkarille CW-AM-lähettimestä sievän tukun puntia, mutta mitään lupia en edes kuvitellut merimiehenä saavani. Tämä tosiasia pani myöhemmin ajattelemaan, että tuli ehkä tehdyksi virheinvestointi. Silti VFO/XTAL lähetinlaite inspiroi edelleen. Jospa kuitenkin joskus?

Helsingin satamassa sain sitten idean käydä Juharin luona. Olisiko mitään mahdollisuutta uuden lähettimen käyttämiseksi? Koputin nöyränä virkamiehen oveen ja sain luvan astua sisään. Juhari vilkaisi paperipinonsa yli ja tuttu hymy nousi kasvoille. Vielä muisti! Hän kysyi kuulumisia ja oli kiinnostunut kuulemaan kokemuksia. Hyviä ne olivat olleet ja vähitellen päästiin siirtymään itse asiaan.

Minulla oli voimassa oleva /MM lupa. Lähdin siitä, ettei hallinnolla ole mitään mahdollisuutta antaa 160 m:n lupaa siirtyvälle /MM asemalle. Juhari kuunteli minua mitään sanomatta, ja hiljaisuus jatkui ikuisuudelta tuntuvan hetken selittelyni jälkeenkin. Munasinko itseni esittämällä asian, jonka pitäisi radioalan ammattilaisille olla itsestään selvyys? Ajattelin jo lähteä ja lausua hyvästit, kun Juhari asetti jostakin ottamansa paperin eteensä ja otti kynän käteensä. ”Kirjoitan sen luvan nyt sitten samalla”, hän lausahti.

Olin pudota tuolilta. Yritin sopertaa jotakin siihen tyyliin, että eikö Radio-ohjesääntö…? Juhari vilkaisi pikaisesti minuun ja huomautti tiukkaan sävyyn, että lupa kirjoitetaan nyt ja ”sillä siisti”. Ei kysytty edes, millaisella asemalla tai lähettimellä tulen toimimaan. Hetken kuluttua hän ojensi minulle valmiin luvan. Kiitin parhaan kykyni mukaan ja poistuin pöytänsä takana myhäilevän Juharin toimistosta.

Vasta Mannerheimintiellä aloin todella ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Jalat tuskin tavoittivat kadun pintaa. Minulla saattoi olla kädessäni ehkä maailman ainoa 1,8 MHz:n /MM radioamatööriaseman erikoislupa. Ei sellaista ainakaan Suomessa ollut. Eikä ollut Englannissakaan. Kun tulin Pohjanmereltä ääneen, eräs G-asema alkoi kovistella minua piratismista. Selvitin, millainen lupani oli ja sain vasta-asemat vakuuttuneeksi sen aitoudesta.

Sen jälkeen pari G-asemaa neuvoi minua, mitä (Navy) taajuuksia tulisi välttää. Hienoksi lopuksi taajuudella olleet G-asemat asettuivat kutsujonoon. Jos en väärin muista (lokikirja on valitettavasti hävinnyt maailman menossa) toista kymmentä G-asemaa tuli perän jälkeen ja myöhemmin useita asemia muualtakin. CW:llä tietenkin. 1,8 MHz aluetta nimitettiin usein ”Gentlemannien bandiksi” eikä ollenkaan suotta.

Tekipä Juharin Yrjö minulle aika ”tempun”, mutta Luoja paratkoon – kaikki meni nuoruuden innosta huolimatta hienosti ilman hallinnollisia riitasointuja. En tiedä, olisiko jokin hallinto yrittänyt puuttua työskentelyyni, mutta minulle asti ei ainakaan mitään negatiivista kuulunut. Epäilemättä tuo 1,8 MHz:n ”extra” lupa ja siihen liittynyt aktiviteetti ovat olleet allekirjoittaneen radioamatööritoiminnan selkeä kohokohta. Myöhemmin olisin halunnut kiittää Yrjöä paremminkin, mutta surukseni kuulin, ettei se hänen korkean ikänsä tuomin rajoittein ollut enää mahdollista.

Kiitos ja kunnia Yrjö Juharille, Suomen radio- ja radioamatööritoiminnassa merkittävälle mutta vaatimattomalle radiomiehelle. Monien ansioittensa lisäksi hän antoi unohtumattoman lahjan nuorelle radistille – tekniikan oppien ohella. Juharista tulee nytkin ensimmäisenä mieleen, että ystävällisen myhäilyn takana oli aina hyvää tarkoittava, poikkeuksellinen myötämielisyys, jota radioamatööritoiminta parhaimmillaan edustaa.

Timo Kiiski, OH1TH/OH5TA

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media