William Orr, W6SAI – Vaikuttava kohtaaminen 1950-luvulla

Bill, W6SAI vas. Suomen vierailulla elokuussa -58 Veikon, OH2YV, asemalla Helsingin Lauttasaaressa. Veka seuraa silmä ja korva tarkkana tekijämiehen Vibroplex-työskentelyä. Kuva: SRAL:n arkisto.

William I. Orr, ex W6SAI (1919-2001) oli tunnettu radioamatööri, elektroniikkainsinööri, toimittaja ja tietokirjailija, jonka tuotanto käsittää kymmeniä radiokirjoja ja satoja artikkeleita elektroniikka-alan julkaisuissa. Erityisesti hänen antennikirjansa ja ns. ”Californian Handbook” oik. The Radio Handbook suorastaan kuluivat lukijoidensa käsissä.
Kesällä 1958 Bill, ex W6SAI oli liikkeellä koko perheensä (xyl ja 6 lasta) kanssa pienoisbussilla ympäri Eurooppaa. Matka suuntautui myös Suomeen, jossa hän tapasi paikallisia hameja ja tutustui mm. CRC:n kahvikerhoon. Elokuussa Billin kusokaveri Veikko Velamo, OH2YV, oli kutsunut hänet vierailulle kotiinsa, jonne minäkin kutsun saatuani kiiruhdin, koska kyseessä oli merkittävä henkilö. Bill oli meille ehdoton auktoriteetti radioamatöörien keskuudessa.
Workittiin, kahviteltiin ja keskusteltiin kaikesta mahdollisesta maan ja antennin välillä. Ennen tilaisuuden päättymistä hän otti salkustaan toimittamansa ”VHF-Handbook” –kirjan ja kirjoitti siihen minulle omistuskirjoituksen. Tämä kruunasi harvinaisen tapaamisen hienosti! Keväällä -58 alkanut VHF-aktiviteettini sai tuntuvasti vahvistusta. – Tuo kirja päätyi v. 1968 Tallinnan matkalla VHF-tapaamisen yhteydessä hamiystävälle Teolan Tomsonille, silloin UR2AO, nyk. ES1AO.
Reino Janhunen, OH2HK

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media