Radiohistoriallisen tietokannan asiantunteva perustaja

Hei, se kuuluu sittenkin, toteaa pj. Jukka Heino Seuran syyskokouksessa lokakuussa 1996 YLEn Isossa Pajassa, Helsingissä. Olavi Korkia-Aho (vas) oli tuonut näytteille joitakin erikoisuuksia huomattavan laajasta radiokokoelmastaan. Kuva: R. Janhunen.

Jukka Heinon, OH8OB (1954-2012) radioharrastus alkoi jo varsin nuorena. Tiedot ja taidot siirtyivät isältä, Hannu Heino, OH3OA (sk) perittynä ja opittuna. Jukka sai radioamatöörilupansa 16-vuotiaana 1970 Oulaisissa. Nämä valinnat ohjasivat nuorukaisen sähkötekniikan opiskeluun Tampereen teknilliseen korkeakouluun, josta valmistui diplomi-insinööriksi 1982.
Jukan monista harrastuksista lentäminen alkoi purjekoneilla ja johti lopulta moottorikoneiden yksityislentolupakirjaan 1988. Lentämistä jatkui vuoteen 1994, jolloin hän joutui vaativien sydänleikkausten vuoksi luopumaan lentoharrastuksestaan. Harrastuksen sivutuotteena hän julkaisi 1991 kirjan ”VRF-lentäjän sähkö- ja radiotekniikka”, jonka hyvä menekki johti loppuunmyyntiin.
Suomen radiohistoriallisen seuran jäseneksi Jukka Heino tuli ensimmäisten joukossa 1992 jäsennumerolla 15. Jukan panos Seuran toiminnassa oli merkittävä. Hän toimi Seuran puheenjohtajana 12 vuotta 1994-2006. Hän perusti ja ylläpiti radiohistoriallista relaatiotietokantaa, joka sisältää mm. laite-, kirjoitus-, henkilö-, radioasema-, esine-, komponentti- ja yleistietokannat. Tietomäärältään kyse on Suomen suurimmasta radiohistoriallisesta tietopankista. Jukka Heinon perikunta luovutti tietokannan kokonaisuudessaan Suomen radiohistorialliselle seuralle.
Vuoden 2012 lopulla SRHS ry:n hallitus päätti jäsenehdotuksen pohjalta perustaa Jukka Heinon nimeä kantavan tunnustuspalkinnon. Ensimmäinen Jukka Heinon tunnustuspalkinto myönnettiin Seuran kevätkokouksessa Tammisaaressa 2013 Seuran ansioituneelle jäsenelle Kauko Viitaselle Turusta.
Reino Janhunen, OH2HK, SRHS 17

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media