Tampereen radiohistoriaan hyvin perehtynyt harrastaja

Ensimmäisten yleisradiolähetysten täyttäessä 70 vuotta marraskuun 1. päivänä 1993 Reijo Halkola (kuvassa) järjesti Tampereelle tapahtumaan liittyvän näyttelyn, jossa oli mahdollisuus tutustua Arvi Hauvosen radioaseman historiaan rekvisiitan ja valokuvien avulla. Kuva: OH2HK.

 
Reijo Juhani Halkola, OH3RH (1930-2006) oli jo nuoruudessaan saanut vahvan radiokipinän, joka vahvistui entisestään asevelvollisena Ilmavoimien Viestipataljoonassa vv. 1948-49 ja RUK:n kurssilla 64. Kuin luonnollisena jatkeena tuli ensimmäinen radioamatöörilupa ja asematunnus v. 1951. Purjelento oli myös Reijon nuoruudenharrastuksia, mutta sai antaa tilaa kasvavalle radioharrastukselle. Reijo oli Suomen radiohistoriallisen seuran jäsen no 7.
 
Reijo oli myötäsyntyinen radio- ja tv-alan pioneeri ja aikaansaava puurtaja, joka oli monissa projekteissa mukana, mutta joka ei tekemisistään juurikaan huudellut. Reijo oli Tampereen tv-kerhon perustajajäseniä v.1957. Kerhon talkootyön tuloksena Tampereella aloitti yksityinen tv-asema Tamvisio, joka sittemmin siirtyi Yleisradiolle Tesvision kaupan yhteydessä. Näin Reijo palasi Tesvision Lempäälän lähetysaseman hoitajan tehtävistä Yleisradioon.
 
Reijo oli aktiivinen kerhotoimija Tampereen ja erityisesti Rientolan Radioamatööreissä. Hän rakensi 1970-luvulla Suomen ensimmäisen kahden metrin toistinaseman OH3RNE. Reijo seurasi radiotekniikan kehitystä ja virtauksia eturintamassa aina valmiina kuin partiopoika uusien ideoiden ja projektien toteuttamiseen.
 
Radiohistoria oli Reijo Halkolan erityinen kiinnostuksen kohden. Hän tunsi hyvin Tampereen paikallisen radiohistorian aivan alkuajoista lähtien. Hänen asiantuntevia esityksiään saatiin kuulla ja nähdä SRHS:n eri tilaisuuksissa, kuten esim. 24.10.1998 syyskokouksessa. Aihe oli Arvi Hauvosen perustavaa laatua olevat yleisradiokokeilut v. 1923. Arvi Hauvosen kollega Kalle Sainio Yleisradiosta antoi useammin kuin kerran Hauvosen työtä arvostavan lausunnon: ”Tamparetta voidaan pitää Suomen yleisradion kehtona.”
 
Reino Janhunen, OH2HK

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media