Suomen Radioamatööriliiton toimiston tiedote 17/2020, 9.5.2020

Bulletiinitaajuudet ovat 3685 kHz ja 7070 kHz.
Bulletiinitaajuudet.

Tämä bulletiini luetaan lauantaina 9.5. klo 15.00 Suomen aikaa kelien mukaan taajuuksilla 3685 ja 7070 kHz. Bulletiini luetaan Lapualta tunnuksella OH6SRAL.
 
SISÄLTÖ
* Koronavirusepidemian vaikutukset liiton toimintaan
* Liiton Syysleiri Hankasalmella syyskuussa *
* STAY HOME-aktiviteetti – kuulumisia Samoalta *
* Haluatko tietosi OH-luetteloon?  *
* Silent Key *
* ITE-asemien aktiivisuustapahtuma 23.5.  *
* OHFF-aktivointitapahtuma kesäkuun puolivälissä *
* Kilpailu-uutisia *
* K.S. Sainion Muistokilpailu 17.5. *
* Seuraava bulletiini *
 
* Koronavirusepidemian vaikutukset liiton toimintaan *
Liikenne- ja viestintäviraston ohjeen mukaisesti pätevyystutkintojen keskeyttämistä jatketaan 13.5. saakka. Jatkosta päätetään viranomaisohjeen mukaisesti.
Räyskälän kesäleiri perutaan. Päätös on tehty yhteistyössä tapahtumajärjestäjän kanssa.  Tapahtumaa ei ole mahdollista siirtää syksylle tapahtumapaikan käyttövarausten vuoksi.
Liiton kevätkokouksen asioiden käsittely siirretään liiton syyskokouksen päätettäväksi. Kevätkokouksen asioihin kuuluvat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille.  Syyskokous pidetään 15.11.2020.
Liiton tilin- ja toiminnantarkastukseen liittyvät asiakirjat lausuntoineen on luettavissa liiton nettisivuilla: https://www.sral.fi/kevatkokous2020/.
Liiton toimisto pidetään suljettuna kävijöiltä 31.5. saakka. Toimiston palvelut ovat saatavilla puhelimitse sekä sähköpostitse.
Viranomaismääräyksien mukaisesti kerhoiltojen pitämistä kerhotiloissa ei toistaiseksi suositella.
Tiedote on luettavissa kokonaisuudessaan liiton nettisivuilla.
 

* Liiton Syysleiri Hankasalmella syyskuussa *

Keski-Suomen Radioamatöörit OH6AD järjestää Suomen Radioamatööriliiton syysleirin, joka pidetään Hankasalmella Lomakeskus Revontulessa 10.–13.9.2020. Paikka on monille jo varmasti tuttu vuosien 2008, 2014 ja 2016 kesäleireiltä ja tulevana syksyllä tämä paljon kehuttu leiripaikka on jälleen täynnä radioamatöörihenkeä ja hauskanpitoa. Paikka on keskellä Suomea, hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten sinne on helppo tulla. Leirikeskuksesta löytyy tekemistä koko perheelle.
Syysleirin valmistelut ovat alkaneet ja leirin ohjelmasta ja muista leirin järjestelyistä tiedotetaan kesän kuluessa Radioamatööri-lehdessä, Liiton bulletiineissa, nettisivuilla sekä leirin järjestävän kerhon kotisivulla www.oh6ad.fi. Syysleirin ohjelmasta ja sisällöstä pyritään tekemään mahdollisimman monipuolinen, josta jokaiselle löytyy varmasti mielenkiintoista seurattavaa, uutta opittavaa ja tarpeellista hankittavaa tuttujen tapaamisen ja pienimuotoisen viihteen lomassa.
Alueen majoitusvarauksia voi tehdä maanantaista 1.6.2020 klo 10.00 alkaen.
Seuraamme luonnollisesti viranomaisten ohjeita ja määräyksiä Covid-19 -tilanteen suhteen.
Pysykää terveinä ja nähdään syksyllä Hankasalmella!
 
* STAY HOME-aktiviteetti etenee vauhdilla *
Liikenne- ja viestintävirasto on myöntänyt liiton käyttöön kotona pysyttelyyn ja radioamatööriyhteyksien pitämiseen kannustavat aktiviteettikutsumerkit OH*STAYHOME kaikilla piirinumeroilla ajalle 3.4.-3.7.2020. SRAL:illa on vastuu kymmenestä tunnuksesta, OH0STAYHOME – OH9STAYHOME, ja SRAL jakaa kyseessä olevien kymmenen luvan käytöt viikon pituisina periodeina. Kulloistakin käyttöä koordinoi piirikoordinaattori.
Tämän reilun kuukauden aikana, jonka aktiviteetti on ollut käynnissä, on saavutettu jo 70 000 yhteyttä lähes sadan OH-osallistujan toimesta. Kaikki OH-piirit ovat olleet aktiivisesti mukana oman kakkunsa kasaamisessa. STAYHOME-projektin sanoma on edelleen erityisen tärkeä, sillä useat yhteiskunnat vain varovaisesti avaavat toimintojaan.
STAYHOME-aktiviteettiin liittyy myös eksottisia maailmankolkkia. Esimerkkinä samoalainen Atsuo, 5W1SA, tunnuksella 5W19STAYSAFE. STAYHOME-projektin kuluessa pyrimme järjestämään suomalaisille mahdollisuuden workkia Atsuo, joka on Samoan ainoa radioamatööri. Miksi Atsuon tunnus poikkeaa normaalista? Siitä voit lukea SRAL:n kotisivuilta.
Kuulutamme seuraaviksi viikoiksi uusia voimia mukaan projektiin. Erityisesti toivomme mukaan niitä kaupunkeja ja kerhoja, jotka eivät vielä ole ehtineet mukaan. Varaa oma operointiaikasi piirikoordinaatoreilta. Piirikoordinaattorien yhteystiedot sekä lisätietoja projektista löydät liiton kotisivuilta.
 
* Haluatko tietosi OH-luetteloon? *
Vuoden 2020 OH-luettelokirja julkaistaan ensi kesänä. OH-luettelossa on tiedot vain niistä Liiton jäsenistä, jotka ovat antaneet julkaisuun erikseen luvan vuoden 2018 toukokuun jälkeen. Kirjassa kerrotaan jäsenen nimi, kutsut, postiosoite ja tieto omakutsupalvelusta.
Jos haluat sallia tai kieltää tietojesi julkaisun OH-luetteloon, ilmoita asiasta täyttämällä liiton verkkosivuilla oleva nettilomake tai vaihtoehtoisesti ottamalla yhteyttä toimistoon.
Jos olet jo antanut suostumuksen tietojesi julkaisuun vuonna 2019 tai 2018, lupaa ei tarvitse uusia.
 
* Silent key *

Toimiston tietoon on tullut radioamatööriveljemme Juhani Meriluodon OH2FCN poismeno. Kunnioitamme Juhanin muistoa hetken hiljaisuudella.
 

* ITE-asemien aktiivisuustapahtuma 23.5.  *
ITE-asemien aktiivisuustapahtuma pidetään lauantaina 23.5.  Kyseessä ei ole kilpailu vaan ITE–aktivoinnin tarkoituksena on pitää yhteyttä itserakennetuilla sekä rakennussarjoista rakennetuilla radioilla sekä testata erilaisia antenneja. Lisätietoja tapahtumasta sekä kuvia huhtikuun tapahtumaan osallistuneista laitteista löytyy liiton nettisivuilla.
 
* OHFF-aktivointitapahtuma kesäkuun puolivälissä *
OHFF Flora & Fauna Finland järjestää kesäkuun toisena viikonloppuna portable-aktivointiviikonloppukilpailun, jossa kannustamme radioamatöörejä retkeilemään OHFF-luonnonsuojelukohteisiin pitämään radioyhteyksiä ympäri maailman. Kisaluokkia löytyy aktivoijille ja kotisohvalta workkivalle huntterille. Lisätietoja liiton nettisivuilla. 
 
* Kilpailu-uutisia *
Tänä viikonloppuna kilpaillaan CQ-M International DX Contest ja VOLTA WW RTTY Contest.
Ensi viikolla kilpaillaan tiistaina NAC 432 MHz ja torstaina NAC 50 MHz.
Seuraavana viikonloppuna kilpaillaan K.S.Sainion muistokilpailu, OH-SM-maaottelu CW, His majesty The King of Spain Contest CW ja Baltic Contest.
 
* K.S. Sainion muistokilpailu 17.5. *
K.S. Sainion muistokilpailu kilpaillaan ensi viikon sunnuntaina 17.5.2020. Kilpailu on osa SRAL:n HF-kilpailujen SM-sarjaa ja sen järjestää OH2T. Lisätietoja kilpailusta löytyy Liiton sivuilta.
 
* Seuraava bulletiini *
Seuraava bulletiini luetaan viikon kuluttua lauantaina 16.5. kello 15.00 Suomen aikaa kelien mukaan taajuuksilla 3685 ja 7070 kHz. Bulletiini luetaan Lapualta tunnuksella OH6SRAL.
 
Toimittaja/ Bulletiininikkari: Ronja Iso-Heiko
Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media