YL-toimikunta ja uudet tuulet 

Hei, te kaikki kanssasisaret, ihanat ja mahtavat YL:t, OM:ä unohtamatta!

Tammikuun liiton hallituksen kokouksessa esiteltiin mahdollisen uuden YL-toimikunnan kokoonpano 2021, hallitus antoi hyväksyntänsä ja tässä me olemme ja esittäydymme teille.

Mia, OH4HNT/ OH4ML
Radiokärpänen minua puraisi 1998, kun olin muutaman vuoden kuunnellut meillä asuvan OM jutusteluja bandilla, kirja käteen ja cw-kasetit nauhuriin, siitä se sitten alkoi. Aktiivisena bandilla on tullut nyt viime vuosina oltua hieman huonosti mutta kuuntelen sujuvasti, radiot kun ovat kotona auki aina silloin kun OM:kin on kotona. 
Asun Etelä-Savon kauniissa maisemissa Mäntyharjulla, olen lähihoitaja ja työskentelen hyvinvointikeskuksessa palvelusihteerinä. Radioamatööritoiminnan lisäksi olen karavaanari ja mökkeilemme perheen ja lemmikkien kanssa, harrastan itämaista tanssia, mukana myös ammattiyhdistystoiminnassa sekä kuntapäättäjänä. YL-toimikunnassa olen ollut mukana useamman vuoden lähinnä taustalla mutta nyt YL-toimikunnan puheenjohtaja. 
Toivomme yhdessä, Tiinan, Annen ja Jaanan kanssa että saisimme aktivoitua YL-toimintaa kaikin eri tavoin ja siihen me pyydämme teitä kaikkia yl:ä mukaan, oli sinulla kutsu tai ei. Tervetuloa jutustelemaan kanssamme Facebookiin OH-YLS-sivulle mitä aktiviteettia haluaisit YL-toimintaan mukaan tai vaikka vain vaihtamaan muuten kuulumisia. Tavataanhan myös kesäleirillä yl-meatingin merkeissä, mikäli vallitseva koronatilanne sen sallii. 

Tiina, OH8BBO/ OH88T
YL-toimikunnassa otan vastuuta toimikunnan tulevien www-sivujen päivityksestä. Radioamatööri olen ollut vuodesta 2015. Sysäyksen lupien tenttimiseen antoi avomieheni Kari, OH8GT. Seurattuani tovin sivusta hänen harrastamistaan päätin itsekin suorittaa radioamatöörin pätevyyden. Workin pääsääntöisestä HF:llä puheella ja digimodeilla.
Työskentelen IT-alalla ja asustelen Oulussa Ylikiimingin Vepsällä kirjaimellisesti keskellä metsää. Radioamatööritoiminnan lisäksi vapaa-aikani kuluu muun muassa metsästämisen, karavaanailun ja koiraharrastusten parissa.

Anne, OH2YL/ OG30YL/ OG0YL
Radioamatööritoiminnan kipinä iski minuun 31 vuotta sitten. Olin tuolloin 17-vuotias ja harrasteen myötä aukeni täysin uusi maailma innokkaalle tulokkaalle. CW on lempilapseni ja YL-toiminnassa olen ollut mukana niin YL managerina kuin omalta osaltani suomalaisen naisamatööritoiminnan viestinviejänä workkien ympäri maailmaa. Kortteeria pidän Espoossa ja leipäni ansaitsen valtion virkamiehenä. Olemme Jaanan kanssa lupautuneet hoitamaan YL-kilpailutoiminnan osa-aluetta ja odotan mielenkiinnolla mitä tämä nelikko kokonaisuudessaan saa aikaan. Lisäksi olen valmis jakamaan vuosien varrella karttunutta tietoa niin workkimiseen, kuin asemakokonaisuuteenkin liittyvissä asioissa. Tavataan kilpailuissa ja erilaisissa tapahtumissa ja omasta puolestani toivotan kaikki lämpimästi mukaan.

Jaana OH6AX/ OH0MYL
Olen ollut radioamatöörikuvioissa mukana vuodesta 1985 aluksi kuuntelija-amatöörinä, kunnes vuonna 1990 sain perusluokan lupani ja olin erittäin aktiivinen CW-bandeilla.  Samoihin aikoihin aloitimme Annen, OH2YL:n kanssa YL-ohjaajien hommat ja olin töissä SRAL:n toimistolla, joten tuohon aikaan elämä oli melko radioaktiivista.  Työt ovat vieneet minua eri paikkakunnille ja tällä erää asustelen Keski-Suomen maisemissa 
YL-toiminnassa vastuualueeni OH2YL Annen kanssa on YL-kilpailutoiminta, jonka toivoisin saavan uutta tuulta ja paljon lisää osanottajia. Haluan kannustaa YL-osanottajia ottamaan osaa myös muihin kotimaan kisoihin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Jaan mielelläni tietoa oman aseman perustamisesta ja vaikkapa antennien tekemisestä apua tarvitseville. Lisäksi haluan kannustaa jokaista harrastamaan itseään kiinnostavien lähetelajien ja osa-alueiden parissa, vaikka itse tunnustaudunkin CW-harrastajaksi. 

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media