Olen 50-vuotias ikinörtti Espoosta, radioamatööriksi tietoliikenneluokkaan 90-luvun alussa josta melko nopeasti tekniseen luokkaan ja myöhemmin yleisluokkaan, CW-tenttikin on suoritettu. Ammatillinen taustani on ICT-projektinjohto- sekä viestintäasioiden asiantuntijatehtävissä. Olen myös konsulttiyrittäjä.
Erityiskiinnostukseni on ollut alusta alkaen VHF/UHF/SHF-alueilla, mutta myös pidemmät laineet kiinnostavat ja olenkin aktiivinen alkaen 1.8MHz bandilta aina 122GHz asti.
Olen toiminut pitkään erilaisissa SRAL luottamustehtävissä, mm. toistinasemakoordinaattorina 2000-luvun alulta lähtien. Myöhemmin muodostin automaattiasematyöryhmän joka keskitetysti koordinoi kaiken tyyppiset radioamatööriautomaattiasemat ja toimii myös rajapintana Traficomin suuntaan automaattiasemalupaprosessissa. Olen ollut neuvottelemassa sekä allekirjoittamassa liiton edustajana eri kaupallisten tahojen yhteistyösopimuksia, joilla radioamatööriyhteisö on saanut tärkeää tukea toimintansa tukemiseksi.
Lähtökohtani kaikkeen toimintaani on yhteisön edun ajaminen sekä yhteisölle palveluiden tuottaminen. Olen aktiivisesti rakentanut toistinasemia sekä muunlaisia automaattiasemia sekä verkkotekniikoita radioamatööriyhteisön käyttöön useamman vuosikymmenen ajan, ja tuonut kokonaan uuden digitaalisen DMR-järjestelmän Suomeen. Mitenkään henkseleitä paukuttelematta voin kutsua itseäni Suomen DMR-radioamatööritoiminnan isäksi. Olen osallistunut automaattiasematyöryhmän sekä nykyään vetämäni määräystyöryhmän kautta viranomaisten kanssa käytävään dialogiin radioamatööritoiminnan kehittämisestä, oikeuksien laajentamisesta sekä yleisestä edunvalvonnasta että radioamatöörit saavat myös Suomessa sellaisia oikeuksia mitä on tarjolla muissa Euroopan maissa.
Viestintäteknologian kehitys on melkoisessa mylleryksessä, uutta tekniikkaa tulee ulos ennen kuin vanha on edes kunnolla saatu käyttöön. Radioamatööriliitolla on avainasema yhteisönsä etujen ajamisessa että meille riittää tilaa taajuusspektrillä sekä mahdollisuuksia osallistua tekniikan kehitykseen mutta myös ylläpitää olemassaolevien ja vakiintuneiden viestintäkäytäntöjen sekä -tekniikan pysyvyys ja käyttömahdollisuus.
Radioamatöörien laajan erityisosaamiskirjon julkituonti sekä tarjoaminen hyödynnettäväksi monimutkaistuvassa viestintämaailmassa on myös tärkeää. Liitossa on lukuisa määrä erittäin asiantuntevia vapaaehtoisia eri tehtävissä juurikin yhteisön etuja ajamassa, ja minun lähtökohtani hallitustoimintaan on työrauhan sekä hyvän tiimihengen ylläpitäminen sekä edunvalvontatyön tuominen liiton kärkitehtäväksi.