Suomen yksi tunnetuimmista VHF-, UHF-, SHF- ja EME- radioamatööreistä menehtyi 18.5.2025 tapaturmassa saamiinsa vammoihin. OM Pertti oli syntynyt 31.10.1945 Sipoossa.
Tutustuin Perttiin 1990-luvun alussa ja ystävyytemme jatkui Pertin poismenoon asti.
Pertti oli innokas ja osaava tekniikanmies. Tekninen osaaminen ei ollut vain radio- ja elektroniikka-alan osaamista, vaan Pertti oli myös hyvä hienomekaniikassa.
OH2AXH- kutsu oli aktiivinen 1960-luvulta asti. Perttiä ei kuullut välttämättä joka päivä bandeilla, mutta Pertillä oli jatkuvasti jotain rakenteilla. Tästä esimerkkinä Pertin itse suunnittelema ja rakentama kompakti multimode HF-, VHF- UHF- SHF- transceiver 1980-luvun alkupuolelta. Laite ei tullut koskaan täysin valmiiksi, aina oli jotakin paranneltavaa.
Ammattikoulun radioasentajalinjan suoritettuaan Pertti meni töihin Yleisradion neuvontaosastolle TV- antennien asennus- ja käyttöneuvontaan.
Muutaman vuoden kuluttua Pertti suoritti radioteknikon tutkinnon ja siirtyi Finnvox -studioille Helsingin Pitäjänmäelle.
Pertti toimi studioilla teknisenä johtajana ja tekniikan miehenä mm. rakensi uudelleen Saksasta ostetun vinyylilevyjen kaiverruskoneen. Laitteen elektroniikka ei toiminut riittävän hyvin, joten Pertti suunnitteli ja rakensi elektroniikan siihen uusiksi. Tämä johti myös hieman sivuun tekniikasta, äänilevyjen kaiverruksen opettelemiseen. Pertti oli 1970-luvulla yksi Suomen ”kovimpia” ja arvotetuimpia vinyylilevyjen kaivertajista. Kymmenien artistien sadat äänilevyt syntyivät Pertin kaivertamina.
Levyjen kaivertamisen lisäksi Pertti hoiti Finnvoxin C-kasettikopiointikoneiden ylläpidon ja huollot sekä levyprässäämön huoltoa.
CD-levyjen vallatessa äänitealaa, työt Finnvoxilla muuttuivat ja Pertti päätti vielä vaihtaa alaa.
Pertti siirtyi Yleisradion (myöh. Digita Oy) jakelutekniikan ohjelmansiirto-osastolle linkki- ja satelliittiantenniasennus- ja huoltotehtäviin. Digitan kollegat muistavat Pertin tekniikan ”Pelle Pelottomana” joka sai ongelman kuin ongelman ratkaistua omintakeisella tyylillään.
Pertti jäi eläkkeelle Digitasta 2000-luvun loppupuolella.
Pertti oli innokas suunnittelija ja rakentelija. Vaikka Pertti ei työskennellyt bandella paljoa itse, silti jonkinlainen kilpailuvietti ja ennätysten tekeminen oli hänellä aina mielessä. Pertti kyseli CW -taitoista operaattoria EME- asemalleen 1990-luvun alussa ja Michael, OH2AUE, houkutteli allekirjoittaneen mukaan. Pertti oli rakentamassa isoa EME-asemaa tavoitteena workkia SHF-taajuuksilla. Pertti oli Michaelin kanssa suunnitellut asemaa ja laitteita jo jonkin aikaa. Pertin ensimmäinen 1,3GHz:n vahvistin perustui 16 kpl rinnan vaiheistettuun Mitsubishin hybridipiiriiin. Myöhemmin ko. linukalla ohjattiin isompaa putki PA:ta. Hybridi moduuli PA:lla workittiin vielä huhtikuun 2025 NAC Giga -testin QSO:t.
1990-luvun puolivälin tienoilla Jukka, OH6DD, oli saanut tiedon että Helsinki-Vantaa-lentoasemalla oli poistettu käytöstä iso, halkaisijaltaan 4,5m, Neuvostoliittolais-valmisteisen säätutkan peiliantenni. Pertti sai ostettua antennin ja rakensi jalustan ja kääntömekanismit ohjauksineen ja lisäksi antennin halkaisija kasvatettiin 6,4 metriin niittaamalla antenniin 1m lisäreunus alumiiniprofiilista ja pienireikäisestä alumiiniverkosta. Tällä antennilla workittiin EME-yhteyksiä 1,3GHz, 2,3GHz, 3,4GHz, 5,7GHz ja 10 GHz bandeilla ja taidettiin kuulla omat kaiut jopa 24 GHz:lla. Näistä 3, 6, ja 9 cm bandien EME-kusot olivat Suomen ensimmäisiä. 3cm pääteaste oli Michaelin, OH2AUE, AMSAT-OH:n rakentama prototyyppi P3D/AO-40-satelliittia varten.
Kisoihin osallistuttiin ”Sipoo EME racing team” nimellä ja porukassa oli mukana useampia OH-amatöörejä.
2011 Pertti päätti ”korkata” vielä uuden bandin, 47GHz. Pertti rakensi transvertterin ja lähti Jukan, OH6DD, kanssa OH0 maahan tavoitteena saada aikaan ensimmäinen OH-SM QSO 47GHz:lla. QSO syntyi lopulta vaikeuksien kautta SM0DFP:n kanssa
Pertin ikääntyessä ison antennin ylläpito tuli vaikeammaksi. Kun ”kaikki” oli saatu EME-maailmassa, Pertti keskittyi NAC- Giga- ja -mikroaaltotesteihin. Testejä workitaan joka kuukauden 3. ja 4. tiistai. Allekirjoittanut kävi workkimassa näitä testejä lähes 30 vuoden ajan säännöllisesti loma-aikoja lukuunottamatta. Pertti hoiti tekniikan ja VFO:n pyörityksen ja allekirjoittanut oli CW-avaimen varressa. Pääasiassa workittiin CW:llä, toki SSB:lläkin aina kaikki halukkaat asemat.
Pertti oli myös aina valmiina auttamaan ja yhteyskokeiluihin, kun joku halusi testata VHF-, UHF- tai SHF -laitteitaan.
OH-maan VHF-, UHF- ja SHF- majakoiden käyttäminen kelien seuraamiseen ja laitteiden tarkistuksiin oli Pertille lähes joka päivittäinen toimi.
Joulukuussa 2024 maston antenniroottori rikkoontui. Alkuvuoden NAC -testit piti jättää väliin, kun antennin suuntauksesta ei tullut mitään. Säiden lauhduttua Pertti kiipesi mastoon tutkimaan olisiko vika roottorin päässä. Vika paljastui kuitenkin sisäyksikön viaksi ja Pertti päätti tilata uuden yksikön Yhdysvalloista. Pertillä ei ollut edelleenkään luottokorttia, joten allekirjoittanut hoiti tilauksen ja maksuliikenteen ja huhtikuun 2025 NAC-testeihin antenni pyöri taas ja asema oli iskussa.
Roottoriremontin jälkeen suunniteltiin loppuvuoden NAC-testien workkimisia ja mietittiin mitä mahdollisuuksia olisi menestyä 2025.
Huhtikuun 2025 NAC-testit jäivät viimeisiksi OH2AXH kutsulla työskennellyiksi.
RIP Pertti,
Heikki OH2LH