6. Tuomas Tauriala OH3ERV
Olen 41-vuotias IT-arkkitehti ja perheenisä Tampereelta. Olen toiminut SRAL:n hallituksessa 2018-2020 sekä 2024-2025 joista puheenjohtajana kauden 2019-2020. Olen lisäksi toiminut SRAL:n automaattiasema-, koulutus- ja valmiustyöryhmissä. Olen ollut Tampereen Radioamatöörit ry OH3NE:n aktiivi vuodesta 2015. Kuluneella hallituskaudella olen keskittynyt automaattiasema- sekä määräysasioihin, edunvalvontaan ja liiton talouteen. Harrasteen ulkopuolella työskentelen Tampereen yliopiston tietohallinnossa. Perheeseeni kuuluvat vaimon lisäksi 3-vuotias poika sekä 8-vuotias karkeakarvainen mäyräkoira.
Löysin radioamatööriharrasteen vuonna 2014 etsiessäni opiskelujen jälkeen uutta harrastusta ainejärjestötoiminnan tilalle. OH3NE:n hyvällä ja laadukkaalla kurssilla minuun iskostettiin harrasteen perusarvot; vastuullisuus, hyvät yhteiskuntasuhteet, toisten kunnioittaminen ja tekninen pätevyys. Näiden arvojen mukaan olen toiminut harrasteessa ja odotan niiden noudattamista myös muilta. Tekniseltä puolelta automaattiasemat ja digitaaliset lähetelajit ovat keskeisimpiä mielenkiinnon kohteitani. Myöskin kaikenlainen infrastruktuurisuunnittelu kiinnostaa. Olen osallistunut myös kouluttajana OH3NE:n radioamatöörikursseille, missä olen keskittynyt K-moduulin asioihin.
Hallitustoiminnassa minulle keskeisiä asioita ovat hyvän yhteishengen luominen ja sen tukeminen, keskinäisen luottamuksen kehittäminen, yhdessä tekeminen sekä toisten tukeminen ja kannustaminen. Liitto koostuu jäsenistään ja erityisesti sen kaikista aktiiveista – hallitus on vain pieni osa laajaa asiantuntijaverkostoamme. Hallituksen tehtävä on mahdollistaa ja tukea asiantuntijoita heidän arvokkaassa työssään harrasteemme ja yhteisömme hyväksi. Haluan hallituksessa edustaa ensisijaisesti oman viiteryhmäni ääntä, mutta samalla muistutan että kaikki harrasteemme osa-alueet ovat yhtä arvokkaita. Haluaisin uskoa toimineeni aiemmissa hallituksissa näiden periaatteiden mukaan ja niin aion myös toimia jatkossa, mikäli liiton jäsenistö päättää minut hallitustehtävään valita.
Mikäli tulen valituksi hallitukseen, lupaan olla hyvä hallituskaveri muille ja kantaa oman korteni kekoon parhaan kykyni mukaan.
73 de Tuomas OH3ERV
