RA 04/2026 julkaistu ja postitettu tilaajille

Vuoden neljäs Radioamatööri on postitettu tilaajille. Lehden digitaalisen version voi ladata Liiton jäsenarkistosta. SRAL:n arkistosta voi ladata Radioamatööri-lehtiä, yhdistysdokumentteja sekä muiden pohjoismaisten radioamatööriliittojen julkaisemia lehtiä. Lataamista varten tarvitset toimivan sähköpostiosoitteen, jonka olet ilmoittanut Suomen Radioamatööriliiton toimistolle. Voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi liiton toimistolle tällä lomakkeella: Päivitä yhteystietosi

Hallituksen palstalla Tommi Rasila OH3BRJ kirjoittaa hamspiritin näkökulmasta omasta polustaan radioamatööriksi sekä näkemyksistään harrrastajamäärän nostamisesta. Hamspiritin nimeen kuuluisi kolme toimenpidettä: kerhotilat käyttöön, autetaan toisiamme ja levitetään viestiä. Pääkirjoituksessa heinäkuussa aloittanut päätoimittaja Milla Vaarnavuori kertoo, millaisena yhteisö näyttäytyy ulkopuolelta mukaan sukeltaneen silmissä. ”Mitä syvemmälle olen tähän maailmaan sukeltanut, sitä enemmän uusia sivupolkuja on avautunut. Olenkin alkanut miettiä: kuinka moni muukaan radioamatööripiirien ulkopuolella tietää, mitä kaikkea toiminta pitää sisällään”, Vaarnavuori pohtii. Uusi päätoimittajamme visioi jäsenlehden toimivan ikkunana hami-maailmaan ja -yhteisöön sekä houkuttelevan uusia harrastajia mukaan toimintaan korkealaatuista journalistista sisältöä kokeneemmallekaan konkarille unohtamatta.

Kontestikalenteri ja vuoden perusluokkalaisen 2025 kertomus kontestimaailmasta

Perinteisen kilpailukalenterin lisäksi kontestiosiossa on mukana Viitosten Syysottelun säännöt ja ohjeistusta. Kilpailun järjestää tänä vuonna Haminan Radioamatöörit ry, OH5AD. Viitosten Syysottelu järjestetään 31.10. ja se on kotimaan HF-kilpailuiden SM-sarjan 5. osakilpailu. Lisäksi lehdestä löytyy kiintoisa kilpailumaailmasta kertova artikkeli. Vuoden perusluokkalainen 2025, Sara Hautamäki OH5YL, kertoo kokemuksistaan ensimmäisestä WWA YL -tapahtumasta. Se ei virallisesti ollut kilpailu. Miten käy eri puolilta maailmaa olevien 300 naisradioamatöörin aktivoidessa bandeja viikon ajan? ”Hautamäki huomasi pian istuvansa univajeessa tavoittelemassa 10 000 digikuson rajaa”.

Tapahtumaraporteissa myös matkakuvauksia – kohteena Raisio

Lasse Latva OH3HZB raportoi toukokuisesta Raisiosta. Radioamatööritekniikan Seura, RATS ry, OH2NXX, järjesti tänä vuonna pohjoismaisen V/U/SHF-tapaamisen, joka oli jo 46. sarjassaan. Kunnioitettavan ikäinen kokoontuminen keräsi osallistujia Islannista saakka. ”V/U/SHF-tapaaminen on erikoistunut radioamatööritaajuuksiin 50 MHz:sta ylöspäin ja toisaalta monenlaiseen tekniikkaharrastamiseen näillä alueilla. Ohjelmaan on perinteisesti kuulunut monipuolisia esitelmiä, kuten tälläkin kerralla, mukavahenkistä kisaamista ja ajanviettoa – sekä kirpputori, totta kai”, Latva kirjoittaa. Miten kävi maaottelussa keväällä? Tapahtumaraporteista voi myös lukea yhtä lailla perinteikkään Hamigolfin kulusta. 26. kerran pelattu golf-kilpailu yhdistää golfaavia hameja ja on oiva tilaisuus tutustua muihin harrastajiin. Järjestäjä, Jussi Hartikainen OH3NAQ, toivoo runsaslukuista osallistumista ensi kesäleirin yhteydessä järjestettävään tapahtumaan. Kesä on kotimaassa leirien ja tapahtumien kulta-aikaa, ja tänäkin vuonna Itäsuomalaisten radioharrastajien kesäpäivät järjestettiin runsain ohjelmakattauksin. Mikäli et päässyt Vieremälle, voit lukea lehdestä Timo Ruotsalaisen OH7MFO artikkelin tapahtumasta järjestäjien näkökulmasta. Kesäpäivät järjestänyt Iisalmen Radiokerho OH7AI, kiittelee vuolaasti tapahtuman talkoolaisia onnistuneesta elämyksestä.

Teknisiä artikkeleita stabiilisuudesta LoRa-verkkoihin ja piirikytkentöihin

Ilkka Martikainen OH5MD kirjoittaa tekniikkaosiossa stabiilisuudesta ja lukematarkkuudesta. Artikkelissa käydään läpi perusteita aiheesta ja oskillaattoreista. Mitkä tekijät vaikuttavat stabiilisuuteen? Miten tietyt tekijät rajoittavat mittauksen tarkkuutta? Jouni OH3CUF kirjoittaa puolestaan MeshCoresta ja Meshtasticista. ”Kuvitellaan seuraavanlainen tilanne: kännykkäverkko on nurin. Syynä on myrsky, sähkökatko tai yksinkertaisesti se, että olet keskellä Lapin erämaata. Tarvitset tavan lähettää tekstiviestin ilman operaattoria, ilman Wi-Fi:ä, ilman mitään pilvessä pyörivää. LoRa-mesh-verkko lupaa juuri tämän: halvan radion, pitkän kantaman ja laitteiden välisen viestiketjun, joka ei kysy keneltäkään lupaa.” Kolmannessa tekniikka-artikkelissa kirjoitusvuoro on Rauno Kuusiston, OH3FR. Millainen on hyvälaatuinen kvadratuurimodulaattori tai demodulaattori, kirjoittaja kysyy. Jutussa esitellään piiri, joka on olennainen osa ohjelmistollisesti ohjattuja radiolaitteita (SDR).

Puskaradistit vastaavat kinkkisiin kysymyksiin

Puskaharrastamisesta kuullaan haastattelussa, jossa neljä puskaradistia pohtivat omaa osa-aluettaan vastailemalla erilaisiin kysymyksiin. Janne Ojanperä OH2OJA, Pekka Käär OH8NW, Jarmo Järvinen OH2CGU, ja Markku Korhonen OH8UV pohtivat muun muassa sähkötystä puskaradiopiireissä.

Matkakertomus koettelemuksista Perämeren kansallispuistossa

Pekka Käär, OH8NW kertoo matkakertomuksessaan ’Jäätä, vettä ja geomagneettinen myrsky’ WWFF-retkestä Selkä-Sarveen Perämeren kansallispuistossa. Kirjoittaja ja hänen poikansa Roope hiihtivät kevättalvella Selkä-Sarven saareen aktivoimaan OHFF-0020-kohteen. Veden peittämä merijää ja voimakas geomagneettinen myrsky tekivät retkestä kaikkea muuta kuin helpon.

Kirjoita RA-lehteen

Seuraava RA-lehti ilmestyy lokakuussa. Lehti ottaa mielellään vastaan kuvia ja kirjoituksia. Tervetulleita ovat muun muassa tekniset artikkelit, matkakertomukset, kertomukset kerhon tapahtumista ym. radioamatööritoimintaan liittyvät kirjoitukset. Kirjoituksista maksetaan kirjoituspalkkio. Aineisto tulee toimittaa 18.9.2026 mennessä. Lue lisää aineistopäivistä ja lehdestä Liiton verkkosivuilta.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media