Kerhot

Kerhot

Liiton jäsenenä on noin 160 radiokerhoa, joiden tarkoituksena on radioamatööritoiminnan, radiotekniikan ja -viestinnän edistäminen. Kehotoiminta on yksi radioamatööritoiminnan keskeisistä tukipilareista. Osalla kerhoista on oma toimitila, jossa kokoonnutaan säännöllisesti viikoittain kerhoiltoihin. Kerhoilloissa seurustellaan rennosti, jutustellaan, juodaan kahvia, luetaan radioaiheisia lehtiä, rakennellaan ja korjaillaan laitteita sekä tutustutaan toisten kerholaisten radiohankintoihin. Kerhoilloissa saa tukea, neuvoja ja opastusta radioamatööritoiminnan monista osa-alueista.

Vakituisten kerhoiltojen lisäksi järjestetään myös teema-, kurssi- tai rakenteluiltoja sekä luentotilaisuuksia. Myös leirit, pikkujoulut, retket sekä monenlaiset tempaukset ja tapahtumat ovat osa kerhotoimintaa. Kerhotoiminnalla on paljon annettavaa jokaiselle. Kerhon porukasta usein löytyy myös talkooapua vaikkapa oman maston pystyttämiseen. Kerhot järjestävät paljon koulutusta jäsenilleen ja myös järjestävät kursseja vasta-alkajille ja radioamatööritutkintoon haluaville.

Lista Suomen Radioamatööriliiton jäsenkerhoista

Rakentelua Järvenpään kerhon, OH2AP, liitinkurssilla.

Suomen radioamatöörikerhot 2011

Kooste SRAL:n Kerhotietokyselystä 4.10.2011 Teksti: Marko Saloranta OH2LGW Yhteenvetoon on otettu 77 kerhoa, jotka ovat vastanneet tarpeeksi kattavasti kyselyyn. Eniten ...
Lue lisää
Radioamatöörikerhojen jäsenmäärät.

Jäsenkerhojen toimintaa 2015

Teksti: Annika Wahlström, OH2HSJ Vuosittain Liiton jäsenkerhoille lähetetään kerhotietokysely. Jäsenkerhoja on 179, tänä vuonna (2015) kerhotietokyselyyn vastasi 102 kerhoa eli ...
Lue lisää
Puulan Radio Club ry

Puula Radio Club juhlii

Puula Radio Club juhlii vuoden vaihtumista! Puulan Radio Club juhlii vuoden vaihtumista ja viettää pikkujouluja Hirvensalmella perjantaista tiistaihin 30.12.2016-3.1.2017. Radioasemat ...
Lue lisää
Radioamatöörikurssi Kotkassa

Radioamatöörikurssi Kotkassa

Kotkan opistossa järjestetään radioamatöörikurssi. Kurssi alkaa 23.11.2016 ja jatkuu keväällä. Kurssilla opiskellaan perusluokan tutkinnon suorittamiseen tarvittavat asiat. Ilmoittautuminen Kotkan opiston ...
Lue lisää
Radioamatöörikerhot

Radioamatöörikerhot

Suomen Radioamatööriliiton jäsenkerhot Ahvenanmaa Häme Kainuu Karjala Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Satakunta Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Sotilasradioamatöörikerhot Valtakunnalliset kerhot ...
Lue lisää

Kerhotoiminnan tavoitteet

SRAL:n kerhotoimikunnan tavoitteena on jäsenkerhojen toiminnan edistäminen ja tukeminen sekä kerhojen välisen yhteistyön lisääminen. Kerhoja tuetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan tapahtumien ja toimintojen järjestämisessä sekä opastetaan kerhohallinnossa. Toimikunta järjestää kerhojen aktiviteettipäiviä ja esitelmätilaisuuksia. Kerhotoimikunta tiedottaa toiminnoistaan RA-lehdessä ja bulletiineissa. Kerhotoimikunnalle voi lähettää sähköpostilla kerhotoimintaa koskevia kysymyksiä osoitteeseen kerhotoimikunta ät sral.fi.