Vuonna 2026 järjestettäviin webinaareihin kaivataan toiveita ja ehdotuksia. Mistä kaipaisit lisää tietoa? Vastaa oheisella webinaarien palautelomakkeella!
Kerhotiedote 09/2025
Sisältö Yhteystietojen päivittäminen 2026 Vuosi 2025 lähenee loppuaan ja monessa kerhossa toimihenkilöt vaihtuvat myös. Mikäli kerhollanne tapahtuu muutoksia hallinnossa näin vuodenvaihteen lähestyessä, niin ilmoitattehan Liiton toimistolle uudet yhteystiedot. Toimiston olisi …
Perinteinen Joulun Radiorauhan julistus jouluaattona ke 24.12. klo 12:15 SA
Joulurauhan perinne ulottuu Suomessa aina 1300-luvulle saakka. Joulurauha on ja oli lakien mukaan voimassa 20 vuorokautta, alkaen jouluaatosta ja päättyen nuutinpäivään, 13. tammikuuta. Lahden Radiomäeltä julistetaan perinteisesti valtakunnallinen Joulun Radiorauha …
Continue reading Perinteinen Joulun Radiorauhan julistus jouluaattona ke 24.12. klo 12:15 SA
SV1GA/A-DX-esitelmän videotallenne katsottavissa – Suomalaiset radioamatöörit ortodoksikirkon päämajassa Athos-vuorella
Alla linkki videotaltiointiin Martin OH2BH DX-esitelmästä, joka järjestettiin lauantaina 13.9.2025 Hämeenlinnan kumppanuustalolla. DXCC-maa Mt Athos, SV/A on harvoin äänessä. Erityiseksi sen tekee myös se, että ryhmässä oli Niko, OH2GEK ja …
Sääntömuutosehdotus sekä syyskokouksen 2025 kokousmateriaali ja etäosallistumisohjeet
Liiton syyskokouksen 2025 kokousmateriaali, ml. kokouksessa käsiteltävä sääntömuutosehdotus saatekirjeineen, on saatavilla syyskokoussivulla. Sivulle on päivitetty myös etäosallistumisohjeet.
Liiton kesäleiri 2026 Eerikkilässä, vuoden 2027 järjestelyoikeuksien haku käynnissä!
Suomen Radioamatööriliiton kesäleirin 2026 järjestää Riihimäen Kolmoset ry OH3AD Eerikkilän liikunta- ja urheilukeskuksessa (Eerikkilän Sport&Resort). Eerikkilä sijaitsee Tammelassa, Kanta-Hämeessä. Leiri järjestetään 16.-19.7.2026. Aiemmin leiripaikaksi suunniteltua Räyskälän aluetta ei saatu käyttöön kesäleiriä …
Syksyisiä hamssi-tapahtumia 2025
Radiopainotteinen esitelmälauantai Ilmatorjuntamuseolla 11.10. Tuusulan Ilmatorjuntamuseolla järjestetään radiopainotteinen esitelmälauantai 11. lokakuuta klo 12. Esitelmiä on yhteensä neljä ja puheiden jälkeen museolla on tunnin mittainen opastettu kierros. Tutustu ohjelmaan Liiton verkkosivuilla. …
Liiton syyskokous 2025
Kutsu Suomen Radioamatööriliitto ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen 2025 Suomen Radioamatööriliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 22.11. klo 17:00. Kokouspaikka on Opus Business Park (Opus 3) osoitteessa Hitsaajankatu 20-24, 00810 Helsinki. Kokous …
OH3AA: Kutsu DX-esitykseen Kumppanuustalolla 13.9.2025: Suomalaiset radioamatöörit ortodoksikirkon päämajassa –Athos-vuorella
DXCC-maa Mt Athos, SV/A on harvoin äänessä. Erityiseksi sen tekee myös se, että ryhmässä oli Niko, OH2GEK ja Martti, OH2BH. Operatio tuli ääneen ilman ennakkovaroituksia ja kesti vain kaksi päivää. Lokissa on kuitenkin yhteydet 223 …
Teljän Radioamatöörit esittelemässä toimintaansa Näin Pori harrastaa 2025-messuilla 5.-6.9.
Näin Pori harrastaa -tapahtuma järjestetään Porin Karhuhallissa jälleen 5.-6. syyskuuta. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Teljän Radioamatöörit, OH1AF OH1AB OH1F on paikalla esittelemässä radioamatööritoimintaa nuorille ja tuleville hameille. Lue …
