Perinneradiopäivä 4.6. Sammaljoen kansakoululla, Tyrväällä

Akseli Sammaljoen galleria Sammaljoentie 573, Sastamala, Finland

Perinneradiopäivä 4.6 lähestyy taas. Tänä vuonna tulee ääneen kohde, josta ei ole kuulunut pihaustakaan sitten vuoden 1941. Paikkana on Sammaljoen kansakoulu entisen Tyrvään kunnan alueella (nykyinen Sastamala). Sammaljoelle perustettiin Viestikoulutuskeskus 18.6.1941, josta se siirtyi Karkkuun ja myöhemmin Korialle. Tilaisuuden tarkoituksena on muistolaatan paljastamisen lisäksi näyttää ja kertoa viestitoiminnan kehittymisestä viimeisen sadan vuoden aikana. Paikalla on …

OHFF-puskaralli viikonloppuna 7.-8.6.

Puskajahti 2025 -tempauksen ensimmäinen huipentuma eli OHFF-yhteisön alkukesän ”Puskaralli” pidetään viikonloppuna 7.-8.6. Suomalaisia asemia on tuolloin äänessä puskista erityisen paljon. Pitämällä kusoja näiden OHFF-asemien kanssa osallistut tavarapalkintojen arvontaan ilman lokin lähettämistä. Jokainen kuso tuo yhden arvan, joten kannattaa workkia puskailijat mahdollisimman monilla modeilla ja bandeilla. Palkintoina arvotaan mm. iso Särmä-rynnäkköreppu sekä valokuvausliikkeen reilu lahjakortti. Lisäksi …