Nuoren Voiman Liiton (perustettu 9.1.1921) radioharrastuspiiri otti nimekseen huhtikuun 14. päivänä 1921 N.V.L:n Radioyhdistys. Yhdistys anoi Valtioneuvostolta lupaa langattomien radioasemien perustamiseen. Lupa myönnettiin 24.8.1921
Vuonna 1924 alkoivat Tampereella melko säännölliset ”yleisradiolähetykset” Arvi Hauvosen saatua rakentamalleen amatöörilähettimelle NVL:n radioamatööriluvan (3NB). Helsingissä paikallisten radioamatöörien Radiola-niminen asema aloitti lähetyksensä v. 1924 NVL:n radioasemana. Radiolan anoman ja saaman 500 watin luvan perusteella Radiolaa voidaan perustellusti pitää Suomen ensimmäisenä yleisradioasemana. Radiolan toiminnan loputtua kesti lähes kaksi vuotta kunnes 8.9.1926 vastuu yleisradio-ohjelmien järjestämisestä siirtyi Suomen Radioyhdistys ry:ltä Suomen Yleisradiolle.
Posti- ja Lennätinhallitus määräsi vuonna 1935 radioamatöörit suorittamaan sotilasradiosähköt-täjän tutkinnon. Lähetystoiminta kiellettiin vuonna 1939, laitteet takavarikoitiin ja radioamatöörit palvelivat sodan aikana (1939–1945) erityistehtävissä. Radioamatöörejä palveli eversti Reino Hallamaan radiotiedusteluyksiköissä eri tehtävissä: suunnitellen mm. kaukopartiomiehille pienikokoisen kannettavan, Kyynel-nimisen, lähetinvastaanottimen.
Sodan jälkeen kului muutama vuosi, ennen kuin radioamatööritoimintaa koskeva kielto kumottiin vuonna 1947.
Tältä sivulta löydät lisää tietoa radioamatööriharrastuksen ja Suomen Radioamatööriliiton historiasta.
Lue lisää SRAL:in historiasta
Suomen Radioamatööriliiton historiasta saat lisätietoa tutustumalla alla oleviin artikkeleihin. Tutustu myös SRAL:n arkistoprojektiin ja mielenkiintoisiin Muistelusivuihin.
- SRAL:n kesäleirit kautta aikojen
- Merkkipaaluja ja käännekohtia radion ja SRAL ry:n historiassa
- Suomalaisen radioamatööritoiminnan vuosikymmenet
- Suomen Radioamatööriliiton kunniapuheenjohtajat
Valokuvia SRAL:n historiasta
SRAL:n 100-vuotisjuhlavuoden historiallisten kuvien ja QSL-korttien kuvagalleriat löytyvät osoitteesta https://sral100kuvat.sral.fi/
Radioamatööritoiminnan historiaa
Uusimmat artikkelit näkyvät alla. Voit myös katsoa kaikki historiaan liittyvät artikkelit.
- Alf Lehtinen, SM5DPP – suomalainen tosi radiomies RuotsissaAlf Lehtinen oli syntynyt Loviisassa (1930 – 2002). Syy, miksi hän joutui Ruotsiin, lienee työperäinen. Hän meni jo 1950-luvulla Standard Radion (SRT) palvelukseen ja oli mm. kehittämässä armeijaradiota Ra200. Se tuli käyttöön v. 1959-60. Myöhemmin hän siirtyi myyntitehtäviin, ja olikin menestyvä ja pidetty niissä tehtävissä. Vaikka Alf oli divisioonan johtaja, jolle olisi kuulunut hallinnolliset asiat, …
Jatka lukemista Alf Lehtinen, SM5DPP – suomalainen tosi radiomies Ruotsissa
- Kee Eriksson OJ0MA oli Mr. MärketKarl-Erik ”Kee” Eriksson kuoli 19. joulukuuta 83-vuotiaana. Hän syntyi Saltvikin kunnassa Ahvenanmaalla 4.2.1939. Siellä Kee myös asui suurimman osan elämästään. Hän avioitui vuonna 1961 Karinin (o.s. Mattsson) kanssa ja he saivat kaksi lasta, tyttären ja pojan. Perheen omakotitalo rakennettiin vuonna 1967 ja jouluksi perhe pääsi muuttamaan omaan, uuteen kotiinsa. Kee jäi leskeksi vuonna 1970 Karinin …
- Radioamatöörit muistivat ensimmäistä puheenjohtajaaSRAL100 juhlatoimikunnan, Turun radioamatöörien ja Laivaston radioamatöörien edustajat laskivat 15.9.2021 Liiton kukkatervehdyksen ensimmäisen puheenjohtajan haudalle. Turkulainen Leo Lindell FN1NA oli radiotoiminnan alkuvuosina innokas kokeilija ja poikkeuksellinen visionääri. Hänellä oli täydellinen omatekoinen radioasema Turussa jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Kesällä 1916 Lindell sähkötti omatekoisin kipinälaittein Turusta Naantaliin, onnistuen saamaan molemminpuolisen yhteyden. Lindell kokeili myös puhe- ja musiikkilähetystä. …
Jatka lukemista Radioamatöörit muistivat ensimmäistä puheenjohtajaa
- Taisto Heino, OH2JOSILENT KEY Taisto Heino, OH2JO, 25.2.1934 – 2.4.2021 Suomen radioamatööriliitto ry:n pitkäaikainen jäsen oikeustieteen lisensiaatti Taisto ”Tatu” Heino, OH2JO, kuoli 2.4.2021 Helsingissä 87-vuotiaana. Tatu oli saanut perinteisen viestimieskoulutuksen Viestirykmentisssä, Riihimäellä. Luonteva jatko radistille oli radioamatööriharrastus, jota hän piti yllä vaihtelevasti elämäntilanteesta riippuen. Ystävyytemme alkoi samassa työpaikassa oy Control ab:ssa 1950-luvun puolivälissä. Tatu täydensi mainiosti yhtiön …
- Kipinästä se alkoi – 100 vuotta suomalaista radioamatöörirakentelua -näyttely on auki 29.8. saakkaKipinästä se alkoi – 100 vuotta suomalaista radioamatöörirakentelua -näyttely avattiin torstaina 3.6.2021 Tekniikan museossa, Helsingissä. Näyttely esittelee radioamatöörien itse rakentamia laitteita. Laitteet edustavat tekniikaltaan eri vuosikymmeniä, uusimmat ovat tämän päivän tekniikkaa. Muutamia laitteita on rakennettu vanhojen rakenteluohjeiden mukaan, tällaisia ovat muun muassa 1920-luvun replikat. Näyttely on toteutettu Suomen Radioamatööriliiton ja Tekniikan museon yhteistyönä ja on …