Liiton jäsenenä on noin 140 radiokerhoa, joiden tarkoituksena on radioamatööritoiminnan, radiotekniikan ja -viestinnän edistäminen. Kehotoiminta on yksi radioamatööritoiminnan keskeisistä tukipilareista. Osalla kerhoista on oma toimitila, jossa kokoonnutaan säännöllisesti viikoittain kerhoiltoihin. Kerhoilloissa seurustellaan rennosti, jutustellaan, juodaan kahvia, luetaan radioaiheisia lehtiä, rakennellaan ja korjaillaan laitteita sekä tutustutaan toisten kerholaisten radiohankintoihin. Kerhoilloissa saa tukea, neuvoja ja opastusta radioamatööritoiminnan monista osa-alueista.

Vakituisten kerhoiltojen lisäksi järjestetään myös teema-, kurssi- tai rakenteluiltoja sekä luentotilaisuuksia. Myös leirit, pikkujoulut, retket sekä monenlaiset tempaukset ja tapahtumat ovat osa kerhotoimintaa. Kerhotoiminnalla on paljon annettavaa jokaiselle. Kerhon porukasta usein löytyy myös talkooapua vaikkapa oman maston pystyttämiseen. Kerhot järjestävät paljon koulutusta jäsenilleen ja myös järjestävät kursseja vasta-alkajille ja radioamatööritutkintoon haluaville.
Kerhotoiminnan tavoitteet
SRAL:n kerhotoimikunnan tavoitteena on jäsenkerhojen toiminnan edistäminen ja tukeminen sekä kerhojen välisen yhteistyön lisääminen. Kerhoja tuetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan tapahtumien ja toimintojen järjestämisessä sekä opastetaan kerhohallinnossa. Liitto järjestää kerhojen aktiviteettipäiviä ja esitelmätilaisuuksia.
Kerhotoiminnan tueksi kerhoille on esittelymateriaaleja sekä muuta materiaalia kerhotietopankissa.
Kerhotiedotteita on luettavissa Liiton uutisissa: