Suomen Radioamatööriliiton toimiston tiedote 36/2018, 27.10.2018
PERJANTAIN SÄHKÖINEN VERSIO
Tämä bulletiini luetaan lauantaina 27.10. klo 15.00 Suomen aikaa taajuuksilla 3685 ja 7070 kHz. Bulletiini luetaan Turusta, OH1T:n asemalta.
SISÄLTÖ
* Liiton toimistolla henkilöstömuutoksia *
* Liiton Syyspäivät Äänekoskella 16.–18.11.2018 *
* Ilmoittautuminen Syyspäivien hami-illalliselle jatkuu 10.11. saakka*
* Nuorten workkimisviikonlopun ilmoittautuminen on auki *
* Tule mukaan tekemään rigiteemanumeroa *
* Kerhot tiedottavat *
* Perinneradiotapahtuma PRT 27 itsenäisyyspäivänä *
* Bhutanin kuningaskunta, A5A, ääneen *
* SDR-radio-webinaari *
* Kilpailu-uutisia *
* Seuraava SM-osakilpailu, Viitosten Syysottelu *
* Seuraava bulletiini *
* Liiton toimistolla henkilöstömuutoksia *
Tiedottaja Annika Salmenlinna, OH2HSJ, siirtyy liiton palveluksesta muihin työtehtäviin. Annikan viimeinen työpäivä on 26.10.2018. Annika aloitti työskentelyn SRAL:ssa 5.11.1998 ja on ansiokkaasti palvellut liittoa muutamaa päivää vaille 20 vuotta. Liitto kiittää ja kumartaa ja toivottaa Annikalle onnea ja menestystä uusissa työtehtävissä! Annika jatkaa aktiivisesti harrastuksen parissa toimien muun muassa SRAL 100 vuotta-toimikunnassa.
Liiton toimistolla on aloittanut 25.10.2018 toimistonhoitajana Ronja Iso-Heiko, joka on toiminut liiton työntekijänä aiemminkin. Toimiston jäsenpalvelut jatkuvat siis normaalisti. Toimiston palveluajat ovat maanantaista torstaihin klo 12-17 ja perjantaisin klo 12-14.
* Liiton Syyspäivät Äänekoskella 16.–18.11.2018 *
Suomen Radioamatööriliiton Syyspäivät pidetään 16.–18.11.2018 Äänekoskella. Tapahtuman järjestää Ala-Keiteleen Radiokerho ry, OH6AK. Syyspäivien yhteydessä on liiton sääntömääräinen syyskokous.
Syyspäivien lauantain ohjelma järjestetään Äänekosken kaupungintalolla, osoitteessa Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski. Lauantain aikana kuullaan esitelmiä ja ohjelmassa on myös DMR-Paja. Pihalla järjestetään peräkonttikirpputori.
Majoituksen voi varata Hotelli Hirvestä SRAL-tunnuksella. Hotellin puhelinnumero on (014) 520 121.
Lisätietoja: Syyspäivien verkkosivut.
* Ilmoittautuminen Syyspäivien hami-illalliselle jatkuu 10.11. saakka *
Syyspäivien aikana järjestetään hami-illallinen lauantaina 17.11. kello 19. Se pidetään ravintolassa nimeltä Wille – Olohuone ja Keittiö. Illallisen hinta on 30 euroa/henkilö.
Illalliselle voi ilmoittautua liiton verkkosivujen lomakkeella 10.11. mennessä. Sivuilla on julkaistu illallisen ruokalista. Lisätietoja: Iltajuhlaan ilmoittautuminen.
* Nuorten workkimisviikonlopun ilmoittautuminen on auki *
Liiton nuorisotiimi järjestää nuorten workkimisviikonlopun Kouvolan Mustilassa 6.–9.12. Tapahtuma pidetään OH5Z:n asemalla. Workkimisviikonlopun aikana on luvassa muun muassa HF-workkimista vasta-alkajatasolta lähtien (SSB, CW, RTTY), erilaisia esitelmiä, saunomista ja yhdessäoloa. Viikonlopun aikana käytetään nuorten radioamatöörien kutsua OH2YOTA.
Osallistumismaksu on 10 euroa, joka sisältää majoituksen sekä ruokailun. Ilmoittautuminen on nyt auki liiton verkkosivuilla ja jatkuu 25.11. saakka, ilmoittautumiseen.
* Tule mukaan tekemään rigiteemanumeroa *
Radioamatööri-lehti 10/2018 on rigiteemanumero. Teemanumeroon ovat tervetulleita jutut, jotka kertovat uusien rigien hyvistä tai huonoista käyttökokemuksista samoin kuin vanhempien rigien ominaisuuksista, jotka tekevät niistä edelleen kilpailukykyisiä.
Lehden aineistopäivä on 19.11. Jutut toivotaan siihen mennessä sähköpostitse osoitteeseen ra-lehti ät sral.fi. Aineistoa voi myös lähettää postitse osoitteeseen SRAL ry, PL 44, 00441 HELSINKI.
Tervetuloa tekemään yhdessä teemanumeroa!
* Kerhot tiedottavat *
Riihimäen Kolmosten syyskokous
Riihimäen Kolmoset ry.n, OH3AD, sääntömääräinen syyskokous pidetään 7.11.2018 kello 18:30 alkaen Vihreässä talossa, Pohjoinen asemakatu 1, Riihimäki.
Tervetuloa kokoukseen ja munkkikahveille, toivottaa OH3AD:n Hallitus.
OH3AC:n koululaisesittelyt jatkuvat syysloman jälkeen, vasta-asemia kaivataan
Lahden kaupungin kulttuurikasvatusohjelmaan kuuluvat tänä syksynä Radio- ja tv-museon koululaisesittelyt. OH3R-asemalla on käynyt tutustumassa ja second operaattori -yhteyksiä pitämässä muutama sata kuudesluokkalaista.
Esittelyt alkavat uudestaan syyslomaviikon jälkeen tiistaina 30.10. kello 09.15. Yhteydet pidetään taajuudella 3685 kHz +/- QRM. Esittelyihin tarvitaan vasta-asemia. Tule mukaan innostamaan nuoria harrasteeseen.
Heathkit-ilta Järvenpäässä
OH2AP:n marraskuun kuukausikokous järjestetään legendaarisen Heathkitin merkeissä kerholla ensi viikon torstaina 1.11. kello 18. Osoite on Seuratalo, Kartanontie 20, Järvenpää.
Jussi, OH3ZQ ja Matti, OH2BDQ, esittelevät Heathkitejä ja kertovat niiden valmistajasta. Tuo oma Heathkit-radiosi näytille, niin muistellaan kahvikupin äärellä näitä legendaarisia laitteita.
* Perinneradiotapahtuma PRT 27 itsenäisyyspäivänä *
Perinneradiotapahtuma järjestetään jälleen itsenäisyyspäivänä 6.12. Tapahtuma ei ole kilpailu, vaan kunnianosoitus vanhoja, yli 40-vuotiaita, veteraaniradioita ja niitä käyttäneitä radioveteraaneja kohtaan. Tapahtuma on vapaamuotoinen ilman johtoasemaa.
Perinneradiotapahtumassa workitaan CW:llä kello 08.00–10.00 ja 12.00–14.00 Suomen aikaa. AM:llä ollaan äänessä kello 10.00–12.00 ja 14.00–16.00 Suomen aikaa. Bandeina ovat 80 ja 40 metriä.
Perinneradioasema voi käyttää asematunnuksen jälkeen lisäosaa /S. Mikäli laitetyyppi on ollut palveluskäytössä jo toisen maailmansodan aikana, lisätunnuksena voi olla /SA.
Vasta-asemina kaikki radioamatööriasemat, laitekannasta riippumatta, ovat tervetulleita mukaan.
Lisätietoa SRAL:n verkkosivuilta.
* Bhutanin kuningaskunta, A5A, ääneen *
Martti, OH2BH, osallistuu monikansalliseen ryhmään, joka aktivoi Bhutanin tämän viikonlopun, 27.-28.10.2018, CQWW-kilpailussa tunnuksella A5A multi-2-luokassa kaikilla bandeilla. Osa ryhmästä jää Bhutaniin kilpailun jälkeen esitelmöimään radioamatööritoiminnasta Roya Technical Colleagen radioamatöörikursseille ja samalla viimeistelee oppilaitoksen pysyvää radioasemaa. Kilpailun jälkeisen viikon aikana Martti on ajoittain äänessä tunnuksella A52BH.
Bhutan on pieni, 730 000 asukkaan kuningaskunta, joka sijaitsee Himalajan vuoristoalueella, Intian, Kiinan ja Tiibetin naapurina. Sen matalimman ja korkeimman alueen korkeuseroa on 7 kilometriä. Operointi tapahtuu noin viiden kilometrin korkeudessa. Siellä lämpötila laskee yöllä jo pakkasen puolelle.
* Webinaari SDR-vastaanottimesta *
Suomen DX-Liitto järjestää brittiläisen SDRplay Ltd:n asiantuntijoiden kanssa Suomen DX-Liiton, Suomen Radioamatööriliiton ja Suomen Radiohistoriallisen Seuran jäsenille webinaarin. Esityksessä pyritään kattamaan SDRPlay-vastaanottimen käyttö ainakin dx-kuuntelussa ja radioamatööritoiminnassa. Webinaariin ovat kaikkien kolmen yhdistyksen jäsenet tervetulleita veloituksetta mukaan. Toiveita webinaarin sisällöstä voi laittaa osoitteeseen ismo ät dig1.fi.
Webinaari pidetään torstaina 8.11. kello 18.00 Suomen aikaa. Esitys pidetään englanniksi. Linkki webinaariin on julkaistu SRAL:n verkkosivuilla ja löytyy tästä linkistä.
* Kilpailu-uutisia *
Tänä viikonloppuna kilpaillaan CQ WW DX -kontestin SSB-osa ja ARRL EME Contest.
Ensi torstaina 1.11. kilpaillaan SKCC Sprint Europe sekä NAC 10 m.
Ensi viikonloppuna 3.-4.11. kilpaillaan IPARC Contest, Ukrainian DX Contest, EANET Sprint, High Speed Club CW Contest ja SRAL:n peruskilpailu.
Tiistaina 6.11. kilpaillaan NAC VHF ja torstaina 8.11. NAC 50 MHz.
Marraskuun toisena viikonloppuna kilpaillaan Viitosten Syysottelu sekä WAE DX Contest, RTTY, PODXS 070 Club Triple Play Low Band Sprint, 10-10 International Fall Contest, Digital, JIDX Phone Contest, OK/OM DX Contest, SKCC Weekend Sprintathon, CQ-WE Contest ja AWA Bruce Kelley 1929 QSO Party.
* Seuraava SM-osakilpailu, Viitosten Syysottelu *
HF-kilpailujen SM-sarjan seuraava osakilpailu, Viitosten Syysottelu, kilpaillaan lauantaina 10.11. Kilpailussa on CW-, fone- ja RTTY-osiot. Bandeina ovat 80 ja 40 metriä. Kilpailun säännöt löytyvät SRAL:n verkkosivuilta osoitteesta sral.fi.
* Seuraava bulletiini *
Ensi viikon lauantaina 3. marraskuuta on Pyhäinpäivä, joten seuraava bulletiini luetaan kahden viikon kuluttua, lauantaina 10. marraskuuta, kello 15.00 Suomen aikaa tavanomaisilla bulletiinitaajuuksilla. Tiedote annetaan Lapualta, tunnuksella OH6SRAL.
Toimittaja/bulletiininikkari: Ronja Iso-Heiko