Suomen radioamatööriliiton ja Suomen radiohistoriallisen seuran pitkäaikainen jäsen Martti Juhani Mela, OH8RA (1933-2005) sai radiokärpäsen pureman jo koulupoikana. Radioharrastus säilyi hänellä aktiivisena eri muodoissa läpi koko elämän. 1970-luvun lopulla hän ryhtyi kartuttamaan vastaanotinkokoelmaansa, joka käsitti yli 400 radiovastaanotinta aina 1920-luvulta lähtien. Näistä hän ehti korjata noin sata. Työ oli tehty huolellisesti ja suurella pieteetillä. Entistämistyön tuloksista saimme lukea hänen asiantuntevista kirjoituksistaan SRHS-lehdessä.
Suomen radioamatööriliiton jäseneksi Martti liittyi 1950. Ensimmäinen asematunnus OH1RA oli hänellä käytössä jo opiskeluvuosina Turussa. Hän oli myös IARU:n ainaisjäsen vuodesta 1976.
Elämäntyönsä Martti Mela teki ansiokkaasti tekniikan ja tieteen maailmassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1953 ja valmistui diplomi-insinööriksi Helsingin teknillisestä korkeakoulusta konetekniikan osastolta 1958. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi 1969 teknillisen fysiikan alalta erityisaineena elektroniikka. Vuodesta 1975 lähtien hän hoiti biofysiikan professuuria Oulun yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksella vuoteen 1998, jolloin erosi täysin palvelleena.
Martti Melan ansiot opettajana ja tutkijana tekniikan ja tieteen parissa olivat mittavat kansainvälisestikin. Hänellä oli useita vaativia asiantuntija- ja luottamustehtäviä eri yhteisöissä, yli sata tieteellistä julkaisua ja lukuisia patentteja lämmitys-, poltto- ja lasertekniikan alalta.
Martti Mela oli varsin vaatimaton omien saavutustensa suhteen. Itse hän ei hakenut kiitosta, mutta antoi sitä kaksin verroin toisille. Ns. vanhan Liiton miehinä, ikätovereina ja radioharrastajina meitä yhdisti hieno aateveljeys ja syvä keskinäinen kunnioitus ja ymmärrys jo ensimmäisestä tapaamisesta alkaen. – Näin vankka ystävyys kestää rikkumatta elämän loppuun saakka.
Reino Janhunen, OH2HK