Tule mukaan nuorisotoimintaan!

Nuorisotiimi, eli liiton nuorisotoimikunta järjestää vuosittain tapahtumia ja aktiviteetteja Liiton nuorisojäsenille. Syksyisin järjestetään POLAR-leiri, jonka teema ja sijainti vaihtelee vuosittain. Joulukuussa on taas ollut tapana järjestää yhteinen workkimisviikonloppu December YOTA Month -aktivointikuukauden aikana.

Joulukuun, eli December YOTA Month -aktivointikuukauden aikana nuoret radioamatöörit aktivoituvat ympäri maailmaa YOTA-kutsuilla. Liiton nuorisojäsenillä on DYM:n aikana myös mahdollisuus käyttää OH2YOTA -nuorisokutsua. Nuorille on OH2YOTA-kutsun lisäksi olemassa erikoiskutsu OG2Y, jota nuoret voivat varata käyttöönsä kilpailuja, tapahtumia ja muita nuorten omia projekteja varten. Siitä tulossa lisää myöhemmin 😉

Liitto tekee paljon yhteistyötä muiden Pohjoismaisten nuorisotiimien kanssa. Tämä yhteistyö on huipentunut Pohjoismaiden YOTA subregional -nuorten leiriin nimeltään Nordics On the Air. Pohjoismaisten radioamatöörinuorten tekemisiä voi seurata Instagramissa ja Facebookissa @nordicsontheair -tilillä.

Liiton nettisivuilta sral.fi osoitteesta löytyy nuoriso-osio, joka on Nuorisotiimin ylläpitämä sivu. Sieltä löydät ajankohtaisia uutisia, nuorisotiimin blogitekstejä, sekä paljon muuta Suomen Radioamatööriliiton nuorisotoimintaan liittyvää sisältöä. Sivulle päivitetään myös tietoa kansainvälisistä nuorisotapahtumista ja aktiviteeteistä. Ota yhteyttä -osiossa voit myös laittaa nuorisotiimille palautetta, vinkkejä tai ideoita. 

Nuorisotoimintaan pääsee mukaan kaikki nuoret radioamatöörit ja radioamatööritoiminnasta kiinnostuneet!

Autamme myös mielellämme kaikissa nuorisotoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Meille voi laittaa sähköpostia osoitteeseen nuoriso@nullsral.fi. Suomen radioamatöörinuoret löydät myös Instagramista ja YouTubesta @yotafinland

@YOTAFinland

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media