Tässä postauksessa kerrotaan ajankohtaisia, nuorisotoimintaan liittyviä asioita niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tervetuloa mukaan nuorisotoimintaan! YOTA SUMMER CAMP UNKARISSA ELOKUUSSA Youngsters On The Air-leiri järjestetään tänä vuonna Győrin kaupungissa Unkarissa 5.-12.8.2023. …
Nuorisotapaaminen 28. Helmikuuta
Tiistaina 28.2.2023 klo. 18.00 järjestetään Zoomin välityksellä Nuorisotapaaminen kaikille toiminnasta ja harrastuksesta kiinnostuneille nuorille, tule mukaan oppimaan uutta nuorisotoiminnasta, sekä tutustumaan muihin nuoriin. Tapaamisessa tutustutaan Liiton nuorisotoimintaan Suomessa ja kansainvälisesti. …
YOTA Summer Camp Unkarissa – Tule mukaan!
Youngsters On The Air-leiri järjestetään tänä vuonna Győrin kaupungissa Unkarissa 5.-12.8.2023. Leirin teemana on “Train The Trainer”, kuten parina aiempanakin vuonna. Leirillä pääsee tutustumaan eri kansallisuuksiin eri radioamatööri-aiheisten aktiviteettien parissa. …
Nuorisotiimin uusi vuosi lähti käyntiin Lahdessa
Navigaattoriin ilmestyi lukema, reilu 200 kilometriä määränpäähän. Kohteena Nuorisotiimin vuodenaloitusviikonloppu Lahdessa. Perinteisesti tiimi on aloittanut vuotensa yhteisessä vuodenaloitusviikonlopussa, jonka keskiössä on kokous. Kokouksen aikana käydään läpi kulunut vuosi ja valmistaudutaan …
Jatka lukemista Nuorisotiimin uusi vuosi lähti käyntiin Lahdessa
Nuori, varaa OH2YOTA-kutsu käyttöösi!
December YOTA Month 2022 Joulukuussa OH2YOTA-kutsu on jälleen vapaasti varattavissa käyttöön yksittäisille päiville, tai tunneille!Tapahtuma, joka on kyseessä, on nimeltään December YOTA Month (DYM), ja se on aktiivisista radioamatöörinuorista koostuvan …
Workkimisviikonloppu Mustilassa 2.-4.12.
Liiton nuorisotiimi järjestää nuorten radioamatöörien viikonloppuleirin Mustilan OH5Z asemalla 2-4.12 Workkimisviikonlopun aikana on luvassa muun muassa HF-workkimista, erilaisia esitelmiä, saunomista ja yhdessäoloa. Viikonlopun aikana käytetään kutsua OH2YOTA, joka on maailmallakin …
Suomen Radioamatööriliiton toimiston tiedote 38/2022, 1.10.2022
Tämä bulletiini luetaan luetaan lauantaina 1.10.2022 klo 15.00 Suomen aikaa kelien mukaan taajuuksilla 3685 kHz ja 7070 kHz. Bulletiini luetaan Lapualta tunnuksella OH6SRAL. AIHEET Liiton puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten vaalit …
Jatka lukemista Suomen Radioamatööriliiton toimiston tiedote 38/2022, 1.10.2022
YOTA 2022 osa 5
Perjantai Viimeinen kunnon leiripäivä saatiin viettää Dubovacin linnalla Castles On The Air -aktivoinnin merkeissä. Linna oli sopivan lähellä itse leiripaikkaa, ja matka sinne ja takaisin taittui jalan. Matkaoppaaksemme saimme paikallisen …
YOTA 2022 osa 4
Keskiviikko Lähdimme keskiviikkona aamulla kohti itää, nimittäin pääkaupunkia Zagrebia, jossa lähdimme opastetulle kierrokselle ympäri vanhaakaupunkia. Kävimme katsomassa erilaisia rakennuksia, josta suuntasimme lopuksi oppaan avustuksella kohti tekniikan museota. Tekniikan museossa aluksi …
OH2S Finnjamboree Kajolla
Hämeenlinnassa Evolla järjestettiin 15.-23.7. 13 500 partiolaisen partioleiri Finnjamboree Kajo. Koko leirin ajan, päivin ja joskus öisinkin, leiriltä oli äänessä Suomen Partiolaiset ry:n tapahtumissa käytössä oleva kutsu OH2S. Pisimmät yhteydet …