Tämä bulletiini luetaan lauantaina 18.12.2021 klo 15.00 Suomen aikaa kelien mukaan taajuuksilla 3685 kHz ja 7070 kHz. Bulletiini luetaan Lapualta, tunnuksella OH6SRAL.
Tutkahäiriöiden määrä bandeilla huolestuttaa
Norja ja Espanja houkuttelevat riveihinsä uutta sukupolvea
Joulukuu on nuorten kuukausi
Jouluaaton aamuna luvassa joulusanoma sähkötyksellä
Radiorauhan julistus kuullaan puoliltapäivin
Silent Key
DX-uutisia
Kilpailut
Toimisto ja seuraava bulletiini
Tutkahäiriöiden määrä bandeilla huolestuttaa
Yli horisontin kurkottavien tutka-asemien aiheuttamat häiriöt radioamatööritaajuuksilla ovat lisääntyneet merkittävästi, raportoi Kansainvälinen Radioamatööriunioni IARU. Pelkästään marraskuussa havaittiin liki kahdeksansataa OTH-tutkan lähetettä.
Koko vuonna on monitoroitu yli neljä ja puoli tuhatta häiriölähetettä, mutta tässä määrässä on useampia havaintoja samoista tutkajärjestelmistä.
Lähinnä IARU:n ykkösalueelle ulottuva valvonta on jäljittänyt tutkasignaalien yleisimmiksi lähtömaiksi Venäjän ja Kiinan. Nyt on huomattu, että myös Intia on aktivoimassa Over-the-Horizon eli OTH-tutkajärjestelmiä.
Kuukausi sitten neljääkymppiä ankarasti piinannut seitsemän kHZ:n levyinen edestakaisin ryömivä häiriösignaali paikallistettiin puolestaan Ranskan laivastoasemalle, lähelle Toulousen kaupunkia.
Norja ja Espanja houkuttelevat riveihinsä uutta sukupolvea
Espanjan Radioamatööriliitto URE on aloittanut kampanjan nuorten houkuttelemiseksi radioamatööritoimintaan. URE tarjoaa ilmaista jäsenyyttä 14 – 18 -vuotiaille ja lähettää jäseniksi ilmoittautuville ilmaisen oppikirjan radioamatööritutkintoa varten.
Norjassa puolestaan innostetaan nuoria maan tutkimusneuvostolta saadun noin sadan tuhannen euron määrärahan voimin.
Norjalaiset aikovat perustaa teini-ikäisille uuden, niin sanotun 10 watin lähtötason luokan. Ajatuksena on, että 12- ja 13-vuotiaat voisivat päästä ääneen rakentamalla yksinkertaisen lähettimen ja vastaanottimen.
Norjan lupaviranomainen on suhtautunut asiaan myönteisesti ja valmistelu on täydessä vauhdissa. Ruotsin radioamatööriliitto SSA on ilmaissut harkitsevansa Norjan tapaista uudistusta.
Joulukuu on nuorten kuukausi
Nuorten operoimia YOTA-asemia on äänessä läpi joulukuun, kun vietetään uuden sukupolven aktivointikuukautta. Nyt yhdeksättä kertaa järjestettävä DYM eli December YOTA Month sai kasaan viime vuonna lähes 140 000 kusoa 46:n nuorisoaseman voimin.
Suomesta workitaan kutsuilla OH2YOTA ja OF2YOTA, joita nuoret operaattorit voivat varata omaan käyttöönsä Nuorisotiimin kautta.
Jouluaaton aamuna luvassa joulusanoma sähkötyksellä
Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu Grimetonin radioasema Ruotsissa lähettää joulun sanomaa sähkötyksellä Jouluaattoaamuna. Tulille laitetaan 97-vuotias 200 kilowatin Alexanderson altenaattori, jolla päräytetään joulutervehdys koko maailmaan taajuudella 17.2 kHz. Lähetys käynnistyy jouluaattona kello 9.25 Suomen aikaa.
Tapahtumaa voi seurata myös verkossa YouTube streaminä (grimeton):
https://www.youtube.com/channel/UC-83S-l9JKD1iuhsXx3XQ3g
Radiorauhan julistus kuullaan puoliltapäivin
Joulurauhan julistus on luettu Turussa aina 1300-luvulta asti. Tänäkin vuonna luetaan joulurauhaa tukeva joulun Radiorauhan julistus, joka annetaan tietenkin radioaalloilla.
Valtakunnallinen joulun Radiorauha julistetaan alkamaan Jouluaattona 24. joulukuuta kello 12:15 Suomen aikaa taajuudella 3.685 kHz. Julistus annetaan Lahden Radiomäeltä ja sen lukee Kalevi OH3NAO.
Julistuksen jälkeen radioamatöörit voivat tulla nyt kuittaamaan Radiorauhan julistuksen ja kertomaan omat joulutervehdyksensä muille radioamatööreille.
Järjestäjien mukaan Radiorauha jatkuu Nuutinpäivään, 13. tammikuuta saakka.
Silent Key
Tietoomme on tullut seuraavan radioamatöörikollegan poismeno: Harri Silván OH1KTK. Kunnioitamme hänen muistoaan hetken hiljaisuudella.
DX-uutisia
Clublogin halutuimmat DXCC-maat listalla Mount Athos on Euroopan kärkimaa. Munkki Ioanovos on ollut viimeisten kuukausien aikana äänessä useamman kerran kutsullaan SV2RSG/A. Hän on operoinut kahdenkymmenen, neljänkymmenen ja sadankuudenkymmenen metrin bandeilla sähkötyksellä ja ft-kasilla. Kuluneella viikolla Mount Athos oli aktiivinen maanantain iltapäivästä perjantaiaamuun.
Ensi vuoden mielenkiintoisin ja jännittävin DX & Contest -tapahtuma Suomessa järjestetään huhtikuussa tasokkaassa Sokos Hotelli Tornissa Tampereella. Luvassa laadukkaita esitelmiä, nokkakusoja ja ajankohtaista asiaa harrasterintamalta. Varsinainen ohjelma tarkentuu myöhemmin.
Ilmoittautuminen viikonlopun 9.-10. huhtikuuta tapahtumaan on nyt avoinna osoitteessa: www.ohdxf.fi
Varaa siis kalenteriisi tilaa jo hyvissä ajoin!
Kilpailut
Tänä viikonloppuna workitaan Tsekkien OK DX rytty-kisa ja Kroatian CW kontesti. Tiistaina on 23 cm:n nakkikisa ja Tapaninpäivänä eli ensi viikon sunnuntaina Joulukilpailu ja RAEM kontesti. Tiistaina 28. joulukuuta on vuorossa 2,3 gigahertsin nakkikisa.
Nuorisotiimi kutsuu kaikki nuoret sekä vanhat radioamatöörit osallistumaan uudenlaiseen, erityisesti nuorille suunniteltuun YOTA kontestiin. 12 tunnin kilpailu järjestetään torstaina 30. joulukuuta.
Lisätietoa YOTA Contestista ja sen säännöistä saat järjestäjän sivuilta: www.ham-yota.com/contest/
Kirkkonummella toimiva Porkkalan Radiokerho OH2ET kutsuu kaikki OH-radioamatöörit Uuden Vuoden aloitukseen ja vuoden 2022 kilpailuvuoden käynnistykseen rytyllä.
OH-RTTY-kilpailu järjestetään Uuden vuoden päivänä 1. tammikuuta. Pistelasku noudattaa SARTG New Year-isäntäkilpailua ollen osa sitä, mutta tehojako suomalaisissa kilpailuluokissa on SM-osakilpailujen mukaan. OH-RTTY-kilpailu on siis myös SM-sarjan osakilpailu. Säännöt löytyvät uudesta Radioamatööri-lehdestä.
Toimisto ja seuraava bulletiini
Toimiston perinteisiä jouluglögejä vietettiin torstaina. Paikalle oli uskaltautunut tusinan verran Liiton jäseniä. Kaikilla osallistujilla oli tietenkin koronapassi. Joulutorttujen, kahvin, glögin ja piparien voimalla muisteltiin menneitä ja ihmeteltiin tulevaa. Lämmin kiitos kaikille osallistujille!
Liiton toimiston ovet suljetaan joulun ja uudenvuoden ajaksi keskiviikkona 22. joulukuuta. Seuraavan kerran toimistolla voi asioida keskiviikkona 5. tammikuuta.
Seuraava bulletiini luetaan lauantaina 8. tammikuuta 2022 klo 15.00 Suomen aikaa kelien mukaan taajuuksilla 3685 kHz ja 7070 kHz. Bulletiini luetaan Lapualta, tunnuksella OH6SRAL.
Toivotamme kaikille radioamatööreille rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2022!
Toimittaja/Bulletiininikkari: Markku OH4UI