Tunnustuspalkinnot 2021

SRAL:n hallitus on päättänyt jakaa seuraavat tunnustuspalkinnot 100-vuotiaan Liiton juhlavuonna. Palkinnot julkistettiin 4.12.2021 järjestetyssä Haminaari-juhlassa.

SRAL:n kunniajäsen

Touko Kapanen OH6RM

Toke on radioamatööriyhteisön elävä legenda, jonka ansiot ovat vertaansa vailla. Hänen rakentamiensa mastojen ja antennien kautta ovat suomalaiset radioamatöörit workkineet HF- ja VHF-alueilla paitsi Suomessa myös kilpailuoperaatioissa ulkomailla. Hän on ollut korvaamaton apu Liiton leiriasemien pystytyksessä. Toke on ollut aina valmis auttamaan ja neuvomaan nuorempia kollegoitaan, kellonajasta tai kilometrimäärästä riippumatta.

Arvo Laron palkinto

Jari Häkli OH2JSD

Radioharrasteelle omistautuneen Jarin pitkäaikainen toiminta Lohjan radioamatöörit ry:n puheenjohtajana on auttanut olennaisesti radioamatööritoiminnan myönteistä kehitystä ja taudellisia edellytyksiä jo kahden vuosikymmenen ajan. Hänen aloitteellisuutensa ja taitava toiminta oli täysin olennaista sille, että yhdistykselle voitiin rahoittaa ja hankkia nykyinen oma kiinteistö antennimastoineen.

Arvo Laron palkinto

Marko Päätalo OH4MP/OH2LGW

Marko on aktiivisella ja pitkäjänteisellä työllä toiminut ansiokkaasti edistäen suomalaista radioamatööritoimintaa kerhotasolla yli kolmen vuosikymmenen ajan. Tämän lisäksi hän on toiminut vuorien varrella muun muuassa Liiton pätevyystutkijana, OI-ohjaajan ja kouluttanut monia uusia amatöörejä. Kohteliaana ja kerholaisia kokoavana persoonana, hän on tuttu näky kerhotoiminnan promoottorina ja aktiivisena puolestajapuhujana.

Kilpailutoiminnan erityispalkinto

Keijo Koskela OH2OT/OG5O

Tasan puoli vuosisataa sitten Liiton jäseneksi liittynyt Keijo on tänä päivänä yksi tunnetuimmista suomalaisista radioamatööreistä kansaivälisissä kilpailuissa. Intohimo radioamatööritoimintaan ja kilvoitteluun on säilynyt läpi vuosikymmenen, ja hän on jakanut auliisti vuosien mittaan kertynyttä osaamistaan myös kerhotoimintaan ja nuoremmille kilpakumppaneille.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media