Uudenlainen kontesti on nyt täällä!

”Arttu OH2FB ja Mikael OH3UAF operoivat SAC SSB -kontestia POLAR 2019 -leiriltä”

IARU Region 1 nuorisotyöryhmä järjestää yhteistyössä Unkarin Radioamatööriliiton (MRASZ)  kanssa ”YOTA Contest” -kontestin. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan kontestiin, mutta erityisesti toivotaan nuoria osallistujia, mikä näkyy myös kontestin säännössä ja nimessä. Kontestin pituus on rajattu 12 tuntiin, joten myös kokemattomammat kontesterit mahtuvat hyvin mukaan.
Kontestin tavoitteena on tukea, sekä tuoda nuoria radioamatöörejä ja YOTA-projektia paremmin esille maailmalla, mutta samalla myös innostaa nuoria osallistumaan kontesteihin. Kontestissa on yhteensä 8 eri luokkaa, joista osa on suunnattu erityisesti nuorille, alle 26-vuotiaille operaattoreille. Nuorista operaattoreista saakin kontestissa ylimääräisiä pisteitä. Kontestissa kertoimina toimivat eri operaattoreiden iät, eivätkä esimerkiksi kerätyt maat tai ITU-alueet. Kyseessä on siis todella nuorien ympärille rakennettu uudenlainen kontesti!
Huomioitavaa on myös, että kontesti operoidaan samanaikaisesti CW- ja SSB-modeilla. Tarkemmat säännöt löydät järjestäjien sivuilta osoitteesta www.ham-yota.com/contest 

Milloin YOTA Contest -kontesti järjestetään?
 YOTA Contest rakentuu vuoden 2021 aikana kolmesta erillisestä ”erästä”, joista ensimmäinen on 22. toukokuuta (0800 ­– 1959 UTC). Seuraava erät järjestetään 17. heinäkuuta (1000 – 2159 UTC) ja 30. joulukuuta (1200 – 2359 UTC). Kontestin jokainen osallistuja on oikeutettu ladattavaan awardiin, ja sarjojen ensimmäiset palkitaan jokaisen erän jälkeen YOTA Contest -plakaateilla. Kun kontestin kaikki kolme erää on ohi, palkitaan myös sarjojen ”overall” -voittajat.
Kiinnostuitko? Nuorisotiimi kannustaa kaikkia osallistumaan YOTA Contest -kontestiin, ja levittämään nuorison sanomaa maailmalla. Nähdään siis bandeilla kilpailu tiimoilta, ensimmäistä kertaa 22. toukokuuta!
Kysymykset ja muut yhteydenotot voit lähettää suoraan kontestitoimikunnalle osoitteeseen: contest@nullham-yota.com
 

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media