Yleisradion kuuluttajien 40-vuotisjuhlakahveilla Carl-Erik Creutz intoutui siteeraamaan Vergiliusta kuvatessaan radiotoiminnan olemusta: ”Semel emissum volat irrevocabile verbum”. Tämän heleä-ääninen Kaisu Puuska-Joki suomensi oitis muotoon ”sana kun on kerran lausuttu, niin sitä ei enää saa takaisin”. Paljon on muuttunut kreivi Creutzin ajoista, mutta vieläkään ei mikrofoneihin eikä monille sosiaalisen median palstoille ole varsinaista peruutusnappia keksitty.
Ihmisten välisen viestinnän ongelmaa voidaan tarkastella myös hydrodynamiikan kannalta. Ihmisillä ja vesimolekyyleillä on näet se yhteinen piirre, että molemmilla on tapana kasautua kokkapuun alle keula-aalloksi. Mitä enemmän purjepinta-alaa, konevoimaa tai jopa voimasanojaan kapteeni lisää menonsa ylenpalttiseksi kiihdyttämiseksi, suurin vaikutus tahtoo olla keula-aallon nouseminen sitäkin korkeammaksi. Näin väkivalloin, luontoa vastaan etenevä kapteeni ei juurikaan purtilonsa vauhtiaan paranna, mutta onnistuupa keula-aallollaan ratsastaessa kuitenkin läikyttämään kumoon kapeassa salmessa lilluvat laiturit, mummot ja muut luontokappaleet. Kapteenille olisi pikemminkin hyödyksi kasvattaa aluksensa vesirajan pituutta ja sitä kautta runkonopeutta, pystyäkseen entistä sulokkaammin kiitämään kohti kaukaista ulappaa karikoita vältellen.
Vapaasti lentelevien sanojen haaste on erityisen suuri henkilöillä, jotka ovat menneet vastaanottamaan luottamustehtäviä. Vaikka mikään laki tai sääntö ei niin edellytäkään, niin jokainen julkinen tehtävä kuitenkin viistää pienen siivun hoitajansa sinänsä rajoittamattomasta sananvapaudesta. Ei siksi, ettäkö hän ei voisi sanoa vaan siksi, ettei sanominen auttaisi vaan päinvastoin haittaisi varsinaisen tehtävän hoitamista. Jokainen sana on luottamustehtävään nimitetylle teko. Niinpä erittäin korkeassa tehtävässä toimivan henkilön edellytykset vapautuneeseen itseilmaisuun käyvät lopulta niin niukoiksi, että hänet ulosantinsa kannalta voitaisiin hyvinkin korvata keloutuneella mäntypölkyllä, josta kuivuessaan lähtee juuri kuulokynnyksen ylittävää vähäistä narinaa.
On varmasti turha toivo, että voisimme kokonaan palata kreivi Creutzin aikaiseen keskustelukulttuuriin. Osittainen yrityskin olisi kuitenkin kiitettävä. Kuinka paljon vähemmällä pääsisimme, jos emme ainakaan julkisesti kuvaisi vastapuoltamme tarpeettoman värikkäin ilmaisuin, pahimmassa tapauksessa jopa turvautuen ns. vesirajan alaisiin termeihin ja nimityksiin? Onneksi Suomen kauniilla kielellä on erikoisen laajat loogiset ja semanttiset ulottuvuudet, joista voidaan ammentaa ikäänkuin ehtymättömästä lähteestä välineitä mitä eriskummallisimpien näkökulmien tyylillisesti moitteettomaan, mutta ajoittain kenties vaikeatulkintaiseen ilmaisuun.
Jarmo Malinen, OH2UBM
Suomen Radioamatööriliiton puheenjohtaja
Kuvassa Carl-Erik Creutz työnsä äärellä (Lähde: Yle arkisto)