DX-yhteyksien metsästäminen ja radiourheilu ovat kiistämättä keskeinen osa harrasteemme sydäntä, itselleni puolestaan yhteisö ja yhdessä toimiminen on keskeisessä asemassa, kiinnostavan tekniikan ohessa. Toisaalta digimodet ovat hieman puraisseet ja kenties löydän itseni pian saalistamasta uusia maita, ehkä.
Ensikipinän radioharrasteeseen löysin 90-luvun alussa Lauttakylän kirjastosta, jossa tuli vietettyä usein tunteja koulun jälkeen. Olin tuolloin noin 10-vuotias, eikä tuttavapiirissäni ollut radioamatöörejä. Sittemmin liityin SRAL:n jäseneksi ja Kokemäen kansalaisopiston järjestämän kurssin kautta päädyin tenttiin. Tietoliikenneluokan pätevyystodistus ja asemalupa oli hallussa vihdoin syksyllä 1997. Kohdalleni osuneen asematunnuksen nähtyäni mietin jo hetken ottavani yhteyttä silloiseen Telehallintokeskukseen, onneksi kuitenkin maltoin mieleni. Pätevyyteni korotin teknilliseen luokkaan heti alkuvuodesta 2002.
Ehdokkaaksi liiton hallitusvaaliin minut ajoi vahva tunne ja luja usko omiin kykyihini ja mahdollisuuksiini kehittää yhdistyksemme hallintoa ja toimintaa vastaamaan tämän päivän haasteisiin yhdessä muun hallituksen, liiton toimiston ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Haluan olla mukana rakentamassa liitolle sitä tulevaisuutta, jossa säntillisesti hoidettu hallinto palvelee harrastuksen tarpeita, ja kohtelee jäsenistöä tasapuolisesti, muttei ole itsetarkoitus.
Radioamatööritoiminnan ohella tärkein harrasteeni on verkkopelitapahtumat joiden, järjestämiseen olen osallistunut yli 20v ajan ympäri Suomen.
Siviilissä olen 42-vuotias kuituverkkoyrittäjä Huittisista.
Minut tavoittaa sähköpostitse liiton omakutsun kautta.