Vili Peippo, OH5GE

Vili Peippo, OH5GE.
Vili Peippo, OH5GE.

 
Vili Peippo, OH5GE
 
Olen 33-vuotias sähkötekniikan insinööriopiskelija. Olen syntyisin Haminasta, nykyään asun Jyväskylässä. Opintojen ohessa työskentelen mobiiliverkkojen suunnittelun parissa.
RA-toiminnan kipinä tarttui alkujaan 8-vuotiaana Osmo A. Wiion Elektroniikkaa sinulle -kirjasta, jonka loppupuoli johdatteli juonikkaasti harrasteen pariin. Suoritin RA-tutkinnon 2001.
Toimin Keski-Suomen radioamatöörien varapuheenjohtajana, RA-pätevyystutkijana, SRAL:n kerho- ja valmiustoimikunnassa ja Radioamatööritekniikan seuran hallituksen jäsenenä.
Olen äänessä sekalaisesti HF-/VUSHF-bandeilla mobilesta, kerhoasemilta ja tapahtumien, kilpailujen sekä peditioiden myötä. Kerhotoiminta, radiotekniikka, laitteiden rakentaminen sekä kanssaharrastajien avustaminen, talkoopuuhat ja tapahtumat ovat minulle tärkeitä. Rakentelen toistinasemia ja antenneja, rassailen poksahtaneita linukoita ja teen mastotöitä. VHF-yhteyksien metsästäminen ja kiivaiden CW-pileuppien purkaminen HF-kisoissa kiehtovat yhtä lailla.
Olen nyt toiminut kolme vuotta hallituksessa. Tekemistä on vielä paljon, ja olen edelleen käytettävissä.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media