Kotimainen kilpailuvuosi 2022 on päättynyt ja tulokset ovat valmistuneet (linkki alla). Hieno ja uudistunut kilpailukausi oli hieman kaksijakoinen sisältäen hienoja onnistumisia mutta myös haasteita ja ongelmia.
SM-sarjan kilpailuiden ajankohdat saatiin kasaan ja vakioitua heti alkuvuodesta. Myös kilpailuiden sääntöjä saatiin yhdenmukaistettua mutta säilyttäen jokaisen kisan erityispiirteet. Kilpailutoimikunta toi loppuvuodesta kokeiltavaksi kaksi FT8-harjoituskilpailua. Kansa rakasti niitä niin, että tällä vuodella myös FT8-lähetemuodolla kilpaillaan Suomen Mestaruudesta.
Viime vuonna yhtä lukuunottamatta kilpailuiden järjestäjät luopuivat venäläisestä UA9QCQ -lokintarkastuspalvelusta. Uusia ja vaihtoehtoisia palveluita ei ollut tarjolla ja järjestäjät joutuivat uuteen haasteeseen – miten tarkastaa lokit ja laskea tulokset kohtuullisella työmäärällä mutta säilyttäen korkeat laatukriteerit?
Tämän vuoksi joidenkin kilpailuiden tulokset ymmärrettävästi myöhästyivät eivätkä aina valmistuneet ennen tavoitteena olevaa seuraavaa kisaa. Sähköpostijärjestelmät myös takeltelivat, jolloin järjestäjät ja kilpailutoimikunta joutuivat hyvän kilpailuhengen ja kohtuullisuuden nimissä hyväksymään tuloksia, jotka eivät määräaikaan mennessä saapuneet perille. Lopulta omatoimiseen lokitarkastukseen löydettiin tarvittavat työkalut ja tällä hetkellä voidaankin sanoa, että olemme tältä osin omavaraisia.
SM-sarjassa tehtiin ennätys, jollaista ei ole ennen nähty. Porilainen Timo Pohjola OH1TM saavutti SM-mestaruuden sekä CW:llä, SSB:llä että RTTY:llä. Timoa voidaan pitää monilahjakkuutena, vaikka sekä CW:llä että RTTY:llä voitto oli kiinni vain muutamasta kusosta. Jari OH2BU peesasi kahdella hopealla ja Timo OH1NX yhdellä hopealla.
Yleisluokan 100 W:n luokassa Jari OH8LQ jatkoi pitkää voittosarjaansa mutta CW:llä hänet yllätti tasaisella suorituksellaan Anne OH2YL. Tämä lienee myös uusi all-time-record, YL-operaattorin ensimmäisen kerran voittaessa Suomen Mestaruuden. Tosin Anne ei jäänyt yksin, perusluokan SSB:n voitti puhtaalla sarjalla Hanna, OH7TO.
SSB QRP-luokassa nähtiin harvinaista ylivoimaa ja osaamista. Hannu OH6HLH teki teoreettisen maksimituloksen ja voitti kaikki viisi osakilpailua. Hannu voitti QRP-luokassa myös RTTY-mestaruuden, mutta puhdasta sarjaa tasaavat kaksi hopeasijoitusta.
Sähkötyksellä perusluokassa tehtiin myös historiaa. Esa OH9CGD Kemijärveltä voitti neljä osakilpailua. Saa mennä hyvin pitkälle historiaan, ennen kuin löytää SM-voittajaa Lapista. Hyvällä signaalilla ja taidolla Esa onnistui murtautumaan tenhoavasti Etelän vastaanottimiin.
CW QRP-luokan voitti vanha konkari Markku OH8UV. Tässä luokassa osanottajia oli yllättävän monta, peräti seitsemän asemaa. Uusien mestareiden joukkoon luetaan nyt myös Heikki OH5XO ja Ari OH5FI RTTY-sarjoissa.
Kaikkia osanottajia pyydetään tarkastamaan tuloksensa ja lähettämään mahdolliset huomautukset kahden viikon kuluessa eli 17.2.2023 mennessä kilpailutoimikunnalle osoitteeseen radiosport@nullsral.fi. Sen jälkeen tulokset ovat lopulliset. SM-sarjan palkinnot jaetaan tulevalla kesäleirillä Vierumäellä.
Kiitämme kaikkia OH-kilpailuihin osallistuneita. Ilman teitä ei SM-sarjaa olisi olemassa näin rikkaana ja jännittävänä tapahtumasarjana kuin se on nyt. Alkanut vuosi on lähtenyt vilkkaasti käyntiin uusien kilpailujen vauhdittamana. Tulevien kilpailujen ajankohdat näet SM-sarjan säännöistä, kannattaa laittaa päivämäärät kalenteriin niin ei pääse unohtumaan.
73, SRAL Kilpailutoimikunta